Läpipeluuarvosta kuullaan useasti puhuttavan, kun keskustellaan pelien sisältötarjonnasta. Varsinkin aikana, jolloin pelit pursuavat paikoin jopa varsin elokuvamaisiakin kokemuksia ja verkkomoninpelaaminen on muotia, onkin mielenkiintoista pohtia, millaisia tuntemuksia pelien läpäiseminen useammin kuin kerran herättääkään lukijoissa. Pelaajalehti.comin viime viikkoinen kysely käsittelikin juuri tätä asiaa.
Me kysyimme: Pelaatko pelisi läpi useampaan kertaan?
- Vain muutamat poikkeukselliset pelit // 51%
- Toisinaan // 25%
- Usein // 14%
- Pelit jäävät useimmiten kesken // 5%
- En koskaan // 3%
- Aina // 2%
Kyselyyn vastanneista lukijoista selvä enemmistö on palannut jo läpäistyjen pelien pariin ainakin joskus. Pääosan ajasta kyse on toki lähinnä muutamista poikkeustapauksista, mutta löytyi vastaajien keskuudesta myös 14 prosentin porukka, joka kokee pelailevansa pelejä uudelleen läpi usein.
Tyystin uudet läpipeluukerrat skippaa vain kolme prosenttia vastaajista. Sen sijaan viidellä prosentilla pelit jäävät useimmissa tapauksissa jo ensimmäisellä kerralla kesken.
Omaa pohdintaa aiheesta voi ujuttaa alle kommenttisarakkeeseen!
Tällä viikolla Pelaajalehti.comin kysely käsittelee pelien kokeiluversioita eli demoja. Siihen voi vastata joko saitin etusivulla tai vaihtoehtoisesti myöstä täältä.
Kommentit
Joitakin pelejä on tullut pelattua uudestaan esim. Marvel Ultimte Alliansit ja toista ja kolmatta peli kertaa mennään Tales of Symphinialla ja Kingdom Hearts:lla.
Kuvan super mario on tosiaankin niitä muutamia poikkeuksia (n.50 kertaa läpi)
Kaikki hyvät pelit. Siis ne jotka jaksan. Harvemmin vapaan maailman pelejä, poikkeuksena Infamoukset.
Sellaiset pelit, jotka tarjoavat hyviä syitä uusintaan tai ovat muuten vain nautinnollisia pelata. Esimerkiksi nämä on tullut tahkottua useaan kertaan: Dishonored, Splinter Cell: Blacklist, Lords of Shadow, Tomb Raider, Mass Effect-sarja, Demon's/Dark Souls-pelit, Gears of War pelien kampanjat, Resident Evil 5 coop.
Nämä siis esimerkkejä peleistä, joita tullut pelattua uusiksi ihan nauttien. Sitten on taas sellaisia pelejä, joista lähinnä keräilyn takia hakee kaiken. Tosin jos on vähänkään huonompi tai tylsempi peli niin jää suosiolla keräiltävät ja achievementit hankkimatta.
Nuorempana tuli tahkottua samoja pelejä läpi monta kertaa putkeen, en nykyisin ymmärrä miten siihen pystyin kyllästymättä. Nykyään voin monen vuoden jälkeen pelata jonkun hyvän pelin uudelleen, kun suurimman osan sisällöstä olen unohtanut, sama juttu elokuvien kanssa.
Aikoinaan tuli Jurassic Parkiin liittyyvä Tresspasser peli. Pelin sai loppuun, vaikka ei saanutkaan loppupelistä löytyvää tyrannosaurusta hengiltä. Löytyviin aseisiin ei löytynyt mistään lisäammoja, vaan ase piti hylätä aina kun panokset loppui ja etsiä uusi ase. Metsästysvaisto heräsi ja oli pakko pelata uudestaan ja muiluttaa aika alusta pelin tehokkain kivääri tyrannosaurukselle saakka ja koittaa saako kaadettua.... Ja kaatuihan se ... :D
Muistan kyllä että lapsena jaksoi katsoa samoja TV-ohjelmiakin useamman kerran putkeen kyllästymättä. Samaa ollut pienemmillä sisaruksilla nuoremmassa iässä, joten ainakin olettaisin että lapsena jotenkin vastaanottaa median toisella tavalla? Kaipa tuosta jotain analyysiäkin voi olla, mutta google antaa ainoastaan ennustuksia autismin ensiasteista joten jätän asian sikseen :D
Asiaan voi myös vaikuttaa - ja ainakin itsellä vaikuttaa - valikoiman paljous nykyaikana. Pienempänä kun konsoli oli sille oli pari peliä ja sai muutamaa lainattua kavereilta, mutta se olikin sitten siinä. Jaksaako juuri läpäistyä tarinavetoista peliä oikeasti pelata uudelleen edes achievementin tähden jos hyllystä löytyy jo seuraava uusi nimike? Jos ei alalla työskentele niin silloinhan niitä pelejä pelataan kuitenkin viihdykkeeksi eikä työksi.
Tuossa muutama päivä sitten tuli taas Sonic Generations rykäistyä läpi, mutta ennemmin uudelleenpelaan semmoisia pelejä joiden kesto ei ole pisimmästä päästä.
Pelaan aina hyvät pelit uudestaan. Tokalla kerralla aina vaikeimmalla tasolla. Mun mielestä niinkuin hyvistä elokuvista, myös hyvistä peleistä saa toisella kerralla paljon enemmän irti kun tietää jo mitä odottaa ja voi keskittyä ihan muihin asioihin ja taktiikoihin mitä ensimmäisellä kerralla ei tule ajatelleeksi.
Esim. Far Cry 3 jätti ensimmäisellä peluukerralla vähän laimean maun suuhun vaikka pelistä ihan tykkäsinkin. Sit kun peliin tuli päivitys jossa oli uusi master difficulty setting niin päätin kokeille sillä peliä toisen kerran ja innostuin pelistä ihan eri tavalla. Usein vaikeimmalla tasolla peliä pelaa ihan eri tavalla ja joutuu enemmän taktikoimaan mikä on just hubaa kun pelin mekaniikat on hyvin hallussa eikä tarvi keskittyä niiden harjaantumiseen.
Edellisen sukupolven peleistä pelasin useamman kerran läpi pelkästään infamous 2 ja skyrim (jos pääquestien läpäisyä voidaan sen kokoluokan pelin läpäisyksi laskea).