Lukijat ovat puhuneet: Muovikitarat saivat tylyn tuomion

Miten moni aikoo tarttua jälleen muovisoittimiin Guitar Hero Liven ja Rock Band 4:n myötä? Te kerroitte.

5.10.2015 11:50
Muovisoitinpelit olivat viime sukupolven aikana kovassa huudossa, mutta ne myös kuihtuivat pois yhtä nopeasti kuin nousivat pinnalle. Nyt musiikkipeleistä on pidetty taukoa useampikin vuosi, ja uuden polven Guitar Hero Live ja Rock Band 4 ovat pian ajankohtaisia ilmestyksiä kauppojen hyllyillä. Kysyimmekin Pelaajalehti.comin lukijoilta sen innoittama:

Guitar Hero ja Rock Band tekevät paluun lähiviikkoina. Aiotko tarttua muovisoittimiin?

Kyllä (18%)
En (82%)
 
Lukijakommentteja aiheesta:
 

– Vastasin, että en meinaa tarttua. Kyllä nämä on jo sen verran nähty että ei ole oikein intoa enää. Ehkä jos peleihin saadaan jotain todella mullistavaa voisinkin tarttua, mutta tällä hetkellä ei kiitos, vastasi Juhana Linnavirta.

– Genre ei jaksanut innostaa edes suosionsa huipulla. Musiikki ylipäänsä ei ole niin oma juttuni, mutta muovikitaran hankala rämpyttäminen ei pelimekaanisestikaan inspannut, totesi lindario.

– Lähtökohtaisesti suhtaudun aina varauksella muovisiin lisälaitteisiin ja/tai ohjaimiin, mutta eiköhän muovikitarat eksy taas nurkkiin. Tällä kierroksella jälkikasvukin saattaa innostua peleistä, varsinkin jos settilista on kunnossa, pohti Tri Telaketju.
 
 
Tämän viikon kysymyksessä utelemme tämän vuoden kiinnostavinta figuuripeliä. Vastata voit kuluvan viikon ajan Pelaajalehti.comin etusivulla tai vaihtoehtoisesti suoraan täällä

Lisää luettavaa