Lukijat ovat puhuneet: Näin moni sai hankittua PS5:n ja XSX/S:n heti julkaisussa

Pelaaja.fin kahden edellisviikon kysymysten tulokset ovat selvillä. Näin moni sai hankittua itselleen uuden sukupolven konsolin.

1.12.2020 10:55

Uusi sukupolvi on saapunut virallisesti. Sen myötä kyselimme kahdessa edellisessä viikon kysymyksessä, kuinka moni sai hankittua uutuuskonsolin heti julkaisussa. Kyselyt ajoitettiin kumpaisenkin konsolituoteperheen julkaisua seuranneelle viikolle.

Nyt kummankin kyselyn lopulliset tulokset ovat viimein selvillä. Niiden pohjalta paljastuu, että Xboxin kohdalla 872:sta vastaajasta 13 prosenttia sai konsolin heti julkaisussa, kun taas PlayStation 5 löysi tiensä perille asti 14 prosentille 1080:sta vastaajasta.

Xboxin kohdalla viisi prosenttia vastaajista vuorostaan kertoi tilanneensa konsolin, mutta odottavansa vielä oman kappaleensa toimitusta. PlayStation 5:n kohdalla vastaava tilanne oli 20 prosentilla vastaajista.

Tarkemmat tulosjakaumat sekä poimintoja avoimista kommenteista voit katsastaa ohesta.

Saitko hankittua Xbox Series X:n tai S:n heti julkaisuissa?

Kyllä, sain konsolin 13 %
 
Tilasin, mutta odotan vielä konsoliani 5 %
 
En hankkinut, ehkä myöhemmin 26 %
 
En suunnittele hankkivani lainkaan 56 %
 
Ääniä yhteensä: 872
 
– Kyllähän tuo tuli kotiutettua. PC:llä pelataan sitten muita pelejä, kun konsoleilla nautiskellaan tarinavetoisista peleistä suurella ruudulla, kertoi Agathon.
 
– En hankkinut koska ajattelin hakea myöhemmin. Nyt kuitenkin vaikuttaa että se ”myöhemmin” on myöhemmin kuin kuvittelin sen olevan kun luultavasti ei saa edes tämän vuoden puolella. No, ei voi mitään. Sielläpä ne pelit odottelee ja ehtii vaikka pelailla niitä mitkä on ehtinyt jo hankkia. Ainahan niitä jokunen on jonossa vaikka varsinaista backlogia en enää ole vuosiin pitänytkään, kirjoitti zappah.
 
– Eipä niitä riittänyt kaupan hyllyyn asti julkasussa joten jäi toistaiseksi hankkimatta (en kyllä uutisten perusteella odottanutkaan että riittäisi). Valhallan pelaaminen alkuperäisellä Xbox Onella on sellaista diashowta että eiköhän Series X tule riipaistua heti kun niitä taas on myynnissä, Ot1s tuumaili.

Saitko hankittua PlayStation 5:n heti julkaisuissa?

Kyllä, sain konsolin 14 %
 
Tilasin, mutta odotan vielä konsoliani 20 %
 
En hankkinut, ehkä myöhemmin 48 %
 
En suunnittele hankkivani lainkaan 18 %
 
Ääniä yhteensä: 1080
 
– En saanut vaikka yritys oli kova. Kyttäsin Prisman ja K-Ruoka verkkokaupoissa, mutta nehän tilttasi samantien 09:00 ja seuraava mikä latautui 20min myöhemmin oli ilmoitus että kaikki meni, harmitteli JayeizH.
 

– Kyllä sain omani julkaisu päivänä vaikka sitä ei minulle alunperin luvattukkaan, tosin tilaukseni olin laittanut vetämääm jo maaliskuussa. Cod Cold War, Ac Valhalla ja Demon’s Souls tuli hankitttua, kirjoitti Dirt McGirt.

– Tarkoitus oli ostaa ensi vuoden kesällä-syksyllä. Julkaisussa ei oikeastaan mitään muuta ollut itselle kuin Miles Morales ja Demons Souls joista toisen voi pelata myös nelosella, ja toinen on tahkottu läpi kolmosella vuosia sitten, niin ei oikein vastinetta tule reilulle 500 eurolle vielä, Carpathian puntaroii.

Lisää luettavaa