Lukijat ovat puhuneet: Nintendo palasi E3-messujen kuninkaaksi / Uutiset / pelaaja.fi

Lukijat ovat puhuneet: Nintendo palasi E3-messujen kuninkaaksi

24.06.2019 // Kirjoittanut: Ville Arvekari
9
The Legend of Zelda: Breath of the Wild 2

E3 2019 -messut tulivat ja menivät, ja nyt on jälkipyykin aika. Pelaaja.fi -sivuston lukijat väänsivätkin koko viime viikon ajan kättä siitä, kenen pelijulkaisijan E3-lähetys uutispaukkuineen lopulta veti pisimmän korren. Äänestysinto oli viime vuotta astetta vaisumpi, mutta silti huomattavat 711 vastaajaa halusi antaa äänensä omalle E3-kuninkaalleen.

Ääniharvaksi nousi tänä vuonna Nintendon E3 Direct -lähetys 39 prosentin äänipotillaan. Lähetyksen aikana paljastettiin lukuisia yllätyksiä Switch-kansalle, joista kaikista voi lukea tarkemmin lisää täältä.

- Nintendo oli oikeastaan ainoa joka osasi edes jotenkin yllättää ja joka selkeästi onnistui kohdeyleisönsä mielyttämisessä, perusteli muun muassa Balnazzard.

Uuden Xbox-konsolin kiusoittelusta huolimatta Microsoft jäi lopulta toiseksi 32 prosentin äänisaaliilla, ja kolmannelle sijalle nousi Square Enix  13 prosentilla. Hännän päähän jäi tänäkin vuonna EA vain kolmen prosentin kannatuksella.

Nintendo valittiin Pelaajan äänestyksessä E3:n kuninkaaksi edellisen kerran toissavuonna, mutta haali viime vuoden messuesityksellään vain kahdeksan prosentin kannatuksen. Viime vuoden ääniharava Sony ei tänä vuonna osallistunut lainkaan messuille omalla PlayStation-lehdistötilaisuudellaan.

Minkä pelijulkaisijan E3-lähetys veti pisimmän korren tänä vuonna?

EA 3 %
 
Microsoft 32 %
 
Bethesda 5 %
 
Ubisoft 8 %
 
Square Enix 13 %
 
Nintendo 39 %
 

 

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän snaketus kuva
snaketus

Höpö höpö. Itsehän jätin vastaamatta, kun ei ollut joku muu tai ei kukaan vaihtoehtoja.

Käyttäjän Izmou kuva
Izmou

Oli kyllä heikoin E3 about koskaan, mikä kertoo siitä, että videolla voitetaan liveshow't. Osasyynä toki Sonyn puuttuminen kokonaan, mutta eipä kyllä muiltakaan tullut oikein mitään kovinkaan uutta tai yllättävää, kuin ehkä juuri tuo että seuraava Zelda tulee näinkin nopeasti, minkä takia Nintendo varmaan lukijoiden voiton veikin.

Käyttäjän Audiovarmennus kuva
Audiovarmennus

Silloin kun on vain marginaaliryhmiä edes vähän koskettavia juttuja (nintendo) eikä suurempia joukkoja, ottaen vielä huomioon sen että marginaaliryhmät on aina äänessä kun muita ei kiinnosta, niin eipä yllätä tulokset, tosin se ei ole totuus kuin tässä kyselyssä.

Käyttäjän zappah kuva
zappah

Melko "suolaisia" kommentteja vaikka itsekään en Nintendon esitykselle ja esittelyille lämmennyt. Tuo lainaus on kuitenkin melko lailla paikkaansa pitävä: harvoja, jotka sisälsivät yllätyksen ja kohdeyleisölleen ilmeisen kova juttu. Tosin mitä olen Pelaajankin sivuilta huomannut, on homma melko verrattavissa Appleen, jonka melkein mikä tahansa esitys on kohdeyleisön leirissä loistava...

Niin ja eihän tuo kakkoseksi tullut MS nyt niin kaukana edes ollut vaikka sekin jätti yhtä laimeat fiilikset. Devolver Digitalin esitys "vei pisimmän korren". Mitä se nyt ikinä tarkoittaakaan. Paras ja viihdyttävin se ainakin oli ja mukaan mahtui tälläkin kertaa jopa pelejäkin.

Käyttäjän Heppulinen kuva
Heppulinen

Valittajat aina jaksaa valittaa. Nintendo oli tän vuoden e3 kunkku. Niin paljon hyviä pelejä tiedossa.

Käyttäjän Brutal1ty kuva
Brutal1ty
Lainaus Izmou

kuin ehkä juuri tuo että seuraava Zelda tulee näinkin nopeasti, minkä takia Nintendo varmaan lukijoiden voiton veikin.

Voin puhua vain itseni puolesta, tuo ei ollut syy. Direct oli tiivistetty esitys suoraan pelaajille, eikä tylsä kolmetuntinen haukotusjuhla "pelijournalisteille" ja sijoittajille.

Lainaus zappah

Melko "suolaisia" kommentteja vaikka itsekään en Nintendon esitykselle ja esittelyille lämmennyt...

...Tosin mitä olen Pelaajankin sivuilta huomannut, on homma melko verrattavissa Appleen, jonka melkein mikä tahansa esitys on kohdeyleisön leirissä loistava...

Hassua, meikäläinen sanoisi täsmälleen samaa Sonysta tällä sivustolla.

Itseni mielestä kyllä Nintendon edustus oli paras, koska he eivät tuhlanneet 75% ohjelmastaan hypen luomiseen, suurien lupaamiseen ja tylsiin gampelay-teasereihin, vnyttäen sitä useaan kahdesta kolmeen tuntiin. Nintendo Direct meni suoraan ytimeen ja esitteli paljon uutta ja odotettua, mikään muu esittelijä E3:ssa ei tehnyt yhtä paljon kun Nipa teki heidän lyhyen Direct esityksen aikaan ja se on puhdas fakta. Kaikilla muilla on niin helvetin tylsät pressitilaisuudet ettei niitä jaksa katsoa, mielummin odottaa että trailerit tulee erikseen Youtubeen. Devolver Digital oli kyllä viihdyttävin kaikista, sitä ei käy kiistäminen, harmi että sitä ei huomioida.

Muuten, syy sille miksi Sony jäi pois on varmaankin tämä meemi:
IMAGE(https://i.pinimg.com/736x/df/1d/ae/df1daebb5db129d59def6e8ba2a7a716.jpg)
Ghost of Tsushima voi ottaa nyt Days Gonen ja Spider-Manin paikan, mutta jokatapauksessa, Sony on hypettänyt samoja pelejä yli kolme vuotta, tuo on naurettavaa!

Käyttäjän TelaKeiju kuva
TelaKeiju

Ei nyt ihan niin kova ollut MS kun odotin mutta silti paras ja antoi sonylle oppitunnin miksi messuille tullaan! Ja olihan se MS taas kolmatta vuotta peräkkäin striimatuin show!

Käyttäjän Megaman kuva
Megaman

Harvemmin kyllä ollut näin selkeää voittajaa. Sitähän voisi koittaa vetää seuraavan sukupolven PS4 + Switch + retro kombolla.

Käyttäjän humungus kuva
humungus
Lainaus Megaman

Harvemmin kyllä ollut näin selkeää voittajaa. Sitähän voisi koittaa vetää seuraavan sukupolven PS4 + Switch + retro kombolla.

No, vedä sitten sillä "kombolla" on se tullut jo selväksi. Älä sitten kuolaa PS 5:sen perään kun se julkaistaan.