Pelaaja.fin viime viikon kysymyksen tulokset ovat selvillä. Tarkastelimme tuolloin pelaajien suhdetta pelien saavutuksiin, joista on jo pidemmän aikaa sitten tullut varsin vakiintunut osa interaktiivista viihdettä.

Reilu kymmenes vastaajista ilmaisi, etteivät saavutukset kiinnosta tänä päivänä sitten yhtään, mutta muille niistä irtoaa ainakin jossain määrin iloa. Neljännes vastaajista totesi, että vaikka saavutuksia ei tule juuri yleisesti mietittyä, on niiden saamisessa silti oma pieni viehätyksensä. 31 prosenttia kertoi, että hajanaisista suosikkipeleistä saavutuksia tulee ihan tavoiteltuakin, kun taas 25 prosenttia keräilee saavutuksia mielellään vähänkin aktiivisemmin. Pieni osa sanoo pelaavansa pelejä jopa puhtaasti saavutuksien takia.

Mikä on suhteesi pelien saavutuksiin?

Kaikki kerätään – pelejä tulee jopa pelattua puhtaasti saavutuksien takia 6 %
 
Kerään aktiivisesti, mutta lähinnä tykkäämistäni peleistä 25 %
 
Hajanaisissa suosikkipeleissä niitä on kiva jahtailla 31 %
 
Eipä niitä tule juuri mietittyä, mutta kilahdus on kiva 25 %
 
Ei kiinnosta sitten pätkääkään 12 %
 

Kommenttien puolella omia valintoja perusteltiin muun muassa seuraavasti.

– Ihan kiva lisä peleihin kyllä. Platinaakin löytyy muutamat, esimerkiksi Ratchet & Clank Rift Apart oli aika hauska ja helpohko vetää platinalle. Tuollaissa peleissä sitä jaksaakin edes yrittää, mutta en missään nimessä koskaan ruve isoissa open-world peleissä kahlaamaan koko mappia läpi kaiken pienen kerättävän romun toivossa, Sp1rit pohdiskelee.

– Ei ole kiinnostanut alunperinkään, vaikka ajoittain itsetunto saakin pienen myönteisen täräytyksen siitä että saavutus ilmaantuu kertomaan, että pelaa vähintään keskimääräisen hyvin, lindario myöntää.

– Saavutukset tuntuu opettaneen pelaajille, että tekemisellä ja hauskanpidolla ei ole mitään merkitystä, jos siitä ei jää jotain jälkeä omaan pelihistoriikkiin, esim. saavutuksen muodossa, väittää Haerski.

– Kyllä Gamerscorea tykkään kerryttää, mutta hyvin huolettomasti. Pelin läpäisyn jälkeen tulee katsottua listalta, että mitkä saavutukset olisi vielä helppo saada, Corso tuumailee.

Lisää kommentteja ja perusteluja voi lukea alkuperäisen kyselyuutisen kommenttiosiosta. Toimitus kiittää kyselyyn vastanneita! Muistakaa osallistua myös tämän viikon kysymykseen.

Lisää luettavaa