Lukijat ovat puhuneet: Sony ylivoimaisesti E3:n kuningas! / Uutiset / pelaaja.fi

Lukijat ovat puhuneet: Sony ylivoimaisesti E3:n kuningas!

16.06.2014 // Kirjoittanut: Johanna Puustinen
27

Vuoden 2014 E3-messut ovat nyt ohi, ja pöly alkaa hiljalleen laskeutua. Julkaisijat panivat kukin parastaan, ja tapahtuma oli tänäkin vuonna kauan odotettujen julkistusten ja uusien pelien riemujuhlaa.

Viime viikolla tiedustelimme Pelaajalehti.comin kävijöiltä, kuka lehdistötilaisuuden järjestäneistä julkaisijoista jäi parhaiten mieleen. Nintendo ei päässyt tämänkertaiseen kyselyyn mukaan, koska se ei pitänyt paikan päällä varsinaista näytöstä.

Kysymys kuului:

Kenellä paikalla olleista julkaisijoista oli paras E3-lehdistötilaisuus?

Sony // 51%
Microsoft // 28%
Ubisoft // 15%
Electronic Arts // 6%

Suuret julkaisijat pärjäsivät kyselyssämme ehkä odotetusti paremmin kuin pienemmät: Sonyn lehdistötilaisuus kahmaisi annetuista äänistä yli puolet. Toukokuussa lukijamme povasivat Sonya E3:n suurimmaksi yllättäjäksi, joten ennakkoveikkaukset vaikuttavat tulleen toteen.

Microsoft sai tästä huolimatta enemmän kannatusta kuin hännille jääneet Ubisoft ja Electronic Arts yhteensä.

Kerro alla olevassa kommenttisarakkeessa, kuka mielestäsi pärjäsi messuilla parhaiten!

Tämän viikon kysymys käsittelee lähiaikoina paljon pinnalla ollutta keskustelua päähahmojen sukupuolesta. Pystytkö samaistumaan eri sukupuolta olevaan päähenkilöön? Vastata voit Pelaajalehti.comin etusivulla tai vaihtoehtoisesti täällä.

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Kingsta kuva
Kingsta

Eipä täällä pleikkarilandiassa ole kauheasti jännittämistä vastaavien äänestysten voittajasta.

Käyttäjän Lordo kuva
Lordo

Ja ennenkun joku kerkeää alkaa taas itkemään kuinka Suomi on "pleikkarimaa", niin voin jo sanoa, että jostain sekin meriitti on tullut. Ei ainakaan huonosta palvelusta, pelien puutteesta tai surkeasta elektroniikasta? Vai?

Edit: Kappas, aina se joku kerkeää. ;D

Käyttäjän Sticks kuva
Sticks

Ja Bieber paras laulaja ikinä.

Käyttäjän rioichi kuva
rioichi

No huh huh, tiesin että lukijakunta on pleikkaripainotteista ja itsekin olen suhtkoht fanaattinen fanipoika, mutta Sony voitti E3:t? Siis mitä!? Jos puhtaasti pelejä katsotaan niin hävisi Microsoftille ja jopa Nintendollekkin aika lailla, Sony pressi-tilaisuus oli yllätys yllätys joukon puuduttavin laitteistopuheilla ja liian pitkällä TV-sarja promolla ja yksinkertaisesti ei ollut mitään yllätyksiä... Tai noh, olihan siellä LBP ja Uncharted mutta nää on jo olemassa olevia sarjoja eikä kyllä innostuta kumpikaan kauheasti. Nintendo keskittyi peleihin joista porukka tykkää ja Microsoftilla oli paljon uusia tuoreita IP:itä! Ubia ja EA:ta ei kannattaisi ottaa näihin kyselyihin edes mukaan koska niiden pressit ja E3:t on melkeinpä samasta kaavasta veistettyjä joka vuosi... Ubilla oli kyllä hyviä pelejä ja sekin voittaa Sonyn.

Mulla on oikeasti vähän se fiilis, että tässä nyt äänestettiin Sonya koska Sony vaikka ei E3:sta hirveän tarkalla silmällä olisi seurannutkaan. aka en ota kyselyn tulosta millään tasolla oikeaksi.

Mutta siis Tim Schafer voitti koko messut mahtavalla Grim Fandango videolla... Ja noh, se nyt oli Sonyn pressissä joten kai jonkin pidemmän kaavan kautta Sony voitti...

Käyttäjän JoniH99 kuva
JoniH99

Eipä tullut yllätyksenä, kun suomalaisia ollaan.

Äänestyksessä olisi saanut olla myös Nintendon lähetys, vaikkei ollutkaan sellainen kokous kuin muilla. Olisi sekin saanut paljon ääniä.
E: Niin noh, äänestys alkoi maanantaina ja Nintendo teki siirtonsa tiistaina.

Käyttäjän snaketus kuva
snaketus

Olisin äänestänyt Nintendoa jos olisi ollut listassa, mitta eihän niillä ollutkaan sitä stage showta. Sonylle piirun verran tämä, koska oli typerää tänne ikinä tulematonta TV kakkaa ja Micrsoftilla oli näyttää pelejä, pari mielenkiintoistakin. EA ei käytännössä kertonut mitään uutta mistään, mitä nyt mieleen jäi se Criterionin uusi peli. Ubisoftin showsta jäi mieleen uutena juttuna vain Rainbow Six Siege.

Käyttäjän Snowi kuva
Snowi

"Toukokuussa lukijamme povasivat Sonya E3:n suurimmaksi yllättäjäksi, joten ennakkoveikkaukset vaikuttavat tulleen toteen." Oikeesti? :D vai johtuisko vaan siitä että suurinosa näihinkin äänestyksiin osallistuneista on pleikkarin omistajia? Eihän näissä ole mitään järkeä kun kaikki kumminkin äänestää "sitä omaa konsolia". Vaikka sekä sonyn että mikkisoftan tilaisuudet olisi olleet säälittävän huonoja, olisivat äänet jakautuneet aika samoin, koska harvalta täältä löytyy kypsyyttä äänestää sitä oikeasti parasta sen oman konsolin sijaan. Olihan Ubisoftilla ja EA:lla paljon hyvää, ja silti esim sonyyn on noin paljon matkaa. Ja ihan totta Sony e3:sen suurin yllättäjä?? :'D nauroin ääneen tälle. Ja ei siinä mitään, jos oltaisiin mikkisoftan hallitsemassa maassa niin menisihän se toistepäin ja siinä olisi tasan yhtä vähän järkeä. En ota kantaa siihen oliko ms vai sony parempi koska itse en äänestänyt kumpaakaan, mutta kahden suurinpiirtein samantasoisen esityksen välillä ei pitäisi olla tuollaista eroa. Kannattaisi miettiä näiden äänestysten sisältöä jos haluaisitte jotain oikeita tuloksia.

Käyttäjän Narastel kuva
Narastel

Täytyy sanoa, että vaikka oma kiinnostukseni on tuonne Sonyn suuntaan, niin kyllä mikkiksellä oli huomattavasti mielyttävämpi show. Muistan miten löin naamapalmua takaraivoon asti, kun melkeinpä puoltituntia sonyn jehut hölöttivät kaikesta muusta kuin peleistä. Myös Nintendolla oli hyvä show, mutta oma ääneni meni kyllä Mikkikselle ihan vain pelien määrän ja rytmityksen takia.

Käyttäjän Temathael kuva
Temathael

Microsoft oli varmaan paras näistä, jotka lehdistötilaisuuden pitivät. Pelkkää asiaa, toisin kuin Sonylla, joka sortui tylsyyksiin ja pelien ulkopuolelle aivan liian paljon. Mutta väliäkö tuolla kumpi "voitti", pelaajat voittavat joka tapauksessa.

Nintendon presenssi E3:n ajan oli kuitenkin suorastaan häkellyttävän suvereenia. Vaikka varsinaista lehdistötilaisuutta ei paikan päällä ollutkaan, oli Nintendo läsnä koko messujen ajan ja esitteli mukavalla otteella pelikuvaa jatkuvassa Treehouse-showssa. Smash Bros Invitational oli myös nerokas idea. En todellakaan pistäisi pahakseni, jos muutkin valmistajat adaptoisivat Treehouse-streamin kaltaisen formaatin tulevaisuudessa.

Käyttäjän Celleri kuva
Celleri

Sony vei täysin. =)