Lukijat ovat puhuneet: Useimmat kohauttavat olkiaan HBO:n The Last of Us -televisiosarjalle

Viime viikon kyselyn tulokset ovat selvillä. Näin HBO:n tulevaa The Last of Us -sarjaa puntaroitiin lukijoiden keskuudessa.

16.3.2020 11:58

Uuden viikon kysymyksen myötä viime viikon kysely on saatu päätökseen. Viime kerralla tiedustelimme ihmisten päällimmäisimpiä tuntemuksia HBO:n tuloaan tekevästä The Last of Us -peliin pohjautuvasta televisiosarjasta.

Kysely keräsi yhteensä 710 ääntä. Hieman leikkimielisemmin muotoiltujen vastausvaihtoehtojen mukaan 42 prosentin enemmistö lähinnä kohauttaa olkiaan sarjan suhteen, kun taas 18 prosenttia ei tuntunut innostuvan ajatuksesta senkään vertaa.

– Mieluummin olisin ottanut elokuvan, nyt jäänee katsomatta sillä nykyistä useamman striimipalvelun tilauksiin ei ole rahaa enkä ole hirmu innostunut pelaamaan tilaa-peru rulettia, puntaroi Angel of Death avoimissa kommenteissa.

– Keskimmäinen [vaihtoehto, eli olkien kohautus, toim. huom.} sillä en ole hurraamassa mutta en myöskään ”ähkäile”, zappah vastasi.

– Voisiko joku selittää minulle tyhjentävästi mitä hihkumista siinä on, että joku peli väännetään vain toiseen (rajoittuneempaan) audio-visuaaliseen formaattiin? Tv-sarjassa tulee olemaan samat hahmot, sama tarina ja sama maailma, mutta kaikki nämä uuden formaatin rajoitusten läpi suodatettuna. Olen pelannut jo pelin. Miksi haluaisin nähdä saman uudestaan tv-sarjana tai elokuvana? Kai se sitten tässäkin tulee osoitettua todeksi, että ihmiset lähtökohtaisesti tarttuu viihteessäkin aina niihin tuttuihin ja turvallisiin tuotteisiin, eivätkä mielellään lähde kokeilemaan uutta. Uusi on pelottavaa. Olankohautus, tuumasi Haerski.

The Last of Us -televisiosarja sai toisin sanoen positiivisen vastaanoton 40 prosentilta vastaajista.

– Pientä toivoa. Ainakaan HBO ei pelkää synkkienkään aiheiden käsittelyä ja kykenee tekemään hyviä sarjoja, Monco Carser sanaili.

Varsinaisen kysymyksen ja vastausvaihtoehtojen tarkat muotoilut voi katsastaa ohesta. Tämän viikon kysymyksessä vuorostaan tiedustellaan, kuinka moni on loikannut uuden ja ilmaisen Call of Duty: Warzone -pelin kelkkaan. Vastausaikaa on tietenkin viikko.

HBO lähtee työstämään The Last of Us -sarjaa. Minkälaisia fiiliksiä ilmoitus herätti?

Hip hei! 40 %
 
*Olkien kohautus* 42 %
 
Äh… 18 %
 
Ääniä yhteensä: 710

Lisää luettavaa