Lumoava Dust: An Elysian Tail kääntyy PlayStation 4:lle – eikä siinä vielä kaikki

Sony on jakanut joukon PlayStationin indiepelejä koskevia julkistuksia. Muun muassa jo Xbox 360:ltä ja pc:ltä tuttu Dust: An Elysian Tail on saapumassa PS4:lle!

28.8.2014 20:09

Yhdysvalloissa tänä viikonloppuna järjestettävien PAX Prime -messujen ollessa ovella on Sony innostunut jakamaan joukon uutisia koskien PlayStationien pienempiä pelejä.

Eräs Sonyn jakamista suurimmista uutisista on ollut, että Dust: An Elysian Tail (kuvassa) on saapumassa PlayStation 4:lle. Alkujaan Xbox 360:llä ja myöhemmin Steamissa tavattu 2D-toimintaseikkailu on elänyt pitkään kiinnitettynä Microsoftiin, joka toimi pelin julkaisijana kahdella edellä mainitulla alustalla. Nyt Dean Dodrillin lähes täysin yksin kehittämä peli näyttää kuitenkin saaneen itselleen jonkinlaisen itsenäisyyden, mikä on mahdollistanut seikkailun saapumisen myös PlayStation-pelaajien kätösiin.

Muiden pelien osalta Sony on varmistanut, että alkuvuodesta julkistettu scifihenkistä seikkailupelaamista ja romantiikkaa yhdistävä Alone With You on saapumassa yksinoikeudella PlayStation 4:lle ja Vitalle. Vitalla vuorostaan ollaan tulevaisuudessa näkemässä myös korttipeli Ascension: Chronicles of the Godslayer sekä miekkailupeli Nidhogg, jonka Vita-versio on tarkoitus julkaista yhdessä pelin PS4-version kanssa Cross-Buylla varustettuna.

The Dishwasher -peleistä tuttu Ska Studios sai lisäksi tänään torstaina myös julkistettua uuden toimintapelinsä Salt and Sanctuaryn. Peli on tekemässä parhaillaan tuloa niin PlayStation 4:lle kuin Vitallekin.

Lähde: PlayStation Blog (1), (2), (3), (4)

Lisää luettavaa