Luolastoseikkailu Stranger of Sword City synkisteleekin myöhemmin keväällä

Vitalle Euroopassa matkaavan Stranger of the Sword Cityn julkaisua on lykätty kuukaudella.

30.1.2016 03:28

Luolastoseikkailupeli Stranger of Sword Cityn julkaisua on jouduttu lykkäämään Euroopassa. PlayStation Vitalle alunperin maaliskuun lopulle luvattu peli onkin saapumassa ulos nyt 29. huhtikuuta, joskaan julkaisija NIS America ei ole antanut varsinaista syytä sille, miksi näin on käynyt.

Uusi traileri pelistä on sentään saatu lykkäysuutisen ohessa myös ulos. Video esittelee erityisesti pelin hahmotarjontaa, mutta nähdään siinä hieman ihan pelikuvaakin tulevasta.

Stranger of Sword City on japanilaisyhtiö Experiencen käsialaa. Studio on aiemmin työstänyt Vitalle myös Demon Gaze -luolastoseikkailun, josta on parhaillaan työn alla myös jatko-osa Japanin markkinoita varten. Japanissa ja Yhdysvalloissa Stranger of Sword City ei ole myöskään vain Vita-peli, sillä se tekee maaliskuussa tuloaan myös Xbox Onelle. Japanissa peli itse asiassa myös debytoi alkujaan vuonna 2014 Xbox 360:llä ja saapui hieman sen jälkeen myös pc:lle.

Lähde: Gematsu

Lisää luettavaa