Luovat erimielisyydet tulivat tielle: Civilization V -pääsuunnittelija lähtee Paradoxilta

Vasta aiemmin alkuvuodesta Paradox Interactivelle liittynyt Jon Shafer onkin lähtenyt nyt firmasta luovien erimielisyyksien takia.

19.11.2017 04:56

Vasta aiemmin toukokuussa Paradox Interactivelle töihin päätynyt Jon Shafer on vaihtanut jo maisemaa. Paradox on lyhyellä tiedotteella ilmoittanut, että Shafer on lähtenyt pelitalosta noin puolen vuoden jälkeen ”luovien erimielisyyksien” takia.

– Jon on kunnianhimoinen ihminen täynnä tarmoa ja intohimoa. Hän on johtanut muutamia hyviä keskusteluja osana tiimejämme viimeisten kuukausien aikana. Näiden keskustelun aikana on tullut kuitenkin selväksi, että haluamme luovasti erilaisia asioita ja olemme näin olleen päätyneet yhteiseen päätökseen kulkea eri polkuja, Paradoxin studiopomo Mattias Lilja kertoo.

Parhaiten Civilization V:n pääsuunnittelijana tunnetun Shaferin oli tarkoitus auttaa Paradoxia luomaan jonkinlaista kokonaan uutta peliä, jota varten pelitalo värväsi aiemmin tänä vuonna myös muuta uutta henkilöstöä riveihinsä. Tiedossa ei ole, mitä projektille kuuluu nyt, kun Shafer on lähtenyt muille teille.

Paradoxilla työskentelyn lisäksi Shafer on tehnyt jo pidemmän aikaa töitä myös oman henkilökohtaissen At the Gates -pelin parissa. Se joukkorahoitettiin Kickstarterin kautta jo neljä vuotta sitten.

Lähde: Paradox Interactive

Lisää luettavaa