Maailma loppuu kanssasi nyt Androidilla

DS:llä alkujaan lumonnut The World Ends with You on kääntynyt nyt myös Android-laitteille.

27.6.2014 14:55

Nintendo DS:n peliparhaimmiston kirkkaimpaan kärkeen lukeutuva The World Ends with You on saapunut Android-laitteille. Peli on saatavilla nyt Google Play -kauppapaikalta 16 euron hintaan.

Androidille pelistä on tuotu myyntiin The World Ends with You: Solo Remix -versio, joka on samainen kokemus, joka saatiin vajaat kaksi vuotta sitten myös iOS-laitteille. Alkuperäisen peliin nähden pelikokemusta on siis muovattu jonkin verran yhdelle näytölle sopivaksi, mutta nähdäänpä mukana myös hieman bonus-sisältöä, kuten uusia tehtäviä, tuoretta musiikkia ja teräväpiirtografiikkaa.

Myöhemmin tänä vuonna The World Ends with You yltää jo seitsemän vuoden ikään. Alkuperäinen DS-peli nähtiin Japanissa vuoden 2007 elokuussa, kun Euroopassa peliä saatiin odottaa aina vuoden 2008 huhtikuuhun. Odotus oli kuitenkin sen arvoinen, sillä eriskumallinen toimintaroolipeli oli saapuessaan genressään mielenkiintoinen piristysruiske, joka käytti kiehtovasti hyödykseen muun muassa DS:n molempia ruutuja.

Ohessa traileri pelin iOS-versiosta parin vuoden takaa.

Lähde: Square Enix

Lisää luettavaa