Maailman terveysjärjestö WHO hyväksyi videopeliriippuvuuden kansainväliseen tautiluokitusjärjestelmään – pelialan edustajat pyytävät uudelleenharkintaa

Maailman terveysjärjestö tunnustaa nyt videopeliriippuvuuden, mutta se huolestuttaa pelialaa ja asiantuntijoita.

26.5.2019 12:09

Maailman terveysjärjestö WHO on päättänyt ottaa virallisesti käytöön uuden ICD-11-version kansainvälisestä tautiluokitusjärjestelmästään. Pelien ja pelaamisen kannalta päätös on huomattava siitä, että ensimmäistä kertaa videopeliriippuvuus on luokiteltu mukaan järjestelmään.

ICD-11:ssä ”pelaamishäiriö” on listattu uhkapeliriippuvuuden rinnalle ja kuvailtu hyvin samaan tapaan sen kanssa. WHO:n mukaan videopeliriippuvuus ilmenee varsinkin käytöksessä, jossa pelaaminen ottaa kasvavissa määrin etusijaa elämässä, vaikka sillä olisi negatiivisia vaikutuksia esimerkiksi perhe-elämään, koulutukseen, työhön tai muihin keskeisiin elämän toiminnallisiin osa-alueisiin.

Päätös on otettu pelialalla vastaan huolestunein tuntein. Joukko alan kattojärjestöjä ympäri maailman julkaisi lauantaina yhteisen lausunnon, jossa se on pyytänyt WHO:ta harkitsemaan uudelleen videopeliriippuvuuden luokitusta. 

– WHO on arvostettu organisaatio ja sen ohjeistuksen tulee perustua säännöllisiin, kattaviin ja avoimiin arvioihin, joita riippumattomat asiantuntijat tukevat. ”Pelaamishäiriö” ei perustu riittävän vankkoihin todisteisiin oikeuttaakseen paikkansa eräässä WHO:n kaikkein tärkeimmässä normatiivisessa työkalussa, lausunnossa kerrotaan.

Huolta luokittelussa on nostanut aina mielenterveysasiantuntioissa asti se, videopeliriippuvuudesta puhuminen voi häiritä sen alla kytevien syvempien ongelmien käsittelyä. Monille pelaaminen voi olla esimerkiksi selviytymismekanismi masennusta ja ahdistusta vastaan. WHO:n tautiluokitusta onkin tällä saralla kuvailtu hätiköidyksi ja sen on todettu vaativan lisää tutkimustyötä tuekseen.

Virallisesti käyttöön ICD-11:n on määrä tulla tammikuussa 2022.

Lähde: WHOESA, ICD-11, Polygon, Journal of Behavioral Addictions

Lisää luettavaa