Maailmankirjat pysyvät sekaisin – Sony tuo MLB The Show 22:n Xbox Game Passiin ja Switchille

MLB The Show 22 saapuu Xbox Game Passiin heti ilmestyessään ja debytoi Switchillä.

1.2.2022 08:36

Sonyn San Diego Studion kehittämä MLB The Show 22 on paljastettu.

Pitkään PlayStation-yksinoikeuspelinä julkaistun baseball-pelisarjan edellinen osa teki merkittävän poikkeuksen, kun peli tuotiin ensimmäistä kertaa myös Xbox-konsoleille ja Xbox Game Pass -palveluun. MLB The Show 22 jatkaa edeltäjänsä viitoittamalla tiellä, sillä PlayStation 5:n ja PlayStation 4:n ohella sitä sopii odottaa myös Xbox Seriesille ja Xbox Onelle. Game Passinkin valikoimiin se tupsahtaa heti julkaisussaan.

Pelisarja saapuu tänä vuonna samalla ensimmäistä kertaa Nintendon konsolille, sillä MLB The Show 22:sta julkaistaan myös Switch-versio. Pelin kerrotaan tukevan alustojen välistä moninpeliä niin Switchin, PlayStationin kuin Xboxienkin välillä. Pelaajat voivat lisäksi siirtää avaamaansa sisältöä ja pelitallennuksia eri konsoliversioiden välillä.

PS5- ja Xbox Series -versiot kuitenkin sisältävät joitakin uusia toimintoja, jotka eivät ole saatavilla Switchillä ja vanhan sukupolven konsoleilla.

MLB The Show 22 julkaistaan 5. huhtikuuta.

Lähde: PlayStation Blog, Xbox Wire

Lisää luettavaa