Maailmanlopun jälkimainingeista selvitään kohta vuoropohjaisesti: Overland päivättiin uutuustrailerilla / Uutiset / pelaaja.fi

Maailmanlopun jälkimainingeista selvitään kohta vuoropohjaisesti: Overland päivättiin uutuustrailerilla

3.09.2019 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
0
Overland, selviytyminen, roolipeli, Finji, julkaisupäivä, 19. syyskuuta, indie, strategia,

Taas yksi maailmanlopun kokenut maailma koettelee meitä 19. syyskuuta, sillä Overland ilmestyy kyseisenä päivänä Xbox Onelle, PlayStation 4:lle, Switchille ja Windows-, Mac- ja Linux-koneille.

Mistään supersotilaiden piknikreissusta ei ole myöskään tällä kertaa kyse, vaan tulossa on enemmän tavanomaisten ihmisten pärjäämistä seuraava vuoropohjainen selviytymisseikkailu. Hallinnoitavaksi Overlandissa saadaan autolla kovia kokeneessa Amerikassa reissaava joukko, joka joutuu jatkuvan resurssipulan alaisuudessa toistuvasti päättämään, minne matkaa kannattaisi tehdä seuraavaksi.

Vääjämättä edessä on muun muassa taisteluja mitä erikoisempia hirvityksiä vastaan ja muiden selviytyjien auttamista. Maailma rakentuu myös satunnaisesti, joten aina ei pitäisi olla täysin varmaa, mihin mikäkin valinta lopulta johtaa.

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Nostoja