Mad Max -peli ei perustu elokuvaan, koska leffapelit ovat yleensä surkeita

Just Cause 2:n tekijät työstävät täyttä häkää Mad Max -peliä, mutta eivät halua asettua tulevan elokuvan rajoihin.

23.8.2013 13:04

Takavuosien tiesoturi Mad Max palaa ensi vuonna ryminällä parrasvaloihin. Alkuperäisen trilogian ohjaaja George Miller työstää paraikaa jälkituotantovaiheessa olevaa Mad Max: Fury Road -elokuvaa, jonka nimiosassa nähdään Tom Hardy. Just Cause -pelisarjasta tunnettu Avalanche Studios tekee puolestaan Mad Max -peliä nykyisille ja tuleville konsoleille sekä pc:lle.

Peli ei kuitenkaan perustu elokuvaan. Avalanchen pelisuunnittelija Emil Kraftling on selvittänyt asiaa Saksassa gamescom-messuilla. Hän kertoi, että ratkaisu oli helppo tehdä, sillä Avalanche ei halua rajoittua elokuvan tarinallisiin rajoihin. Hänen mukaansa leffapelit ovat lisäksi yleensä niin huonoja, että siihen suuntaan ei yksinkertaisesti kannata suunnata.

Mad Max -pelin tarinaa Kraftling kuvailee erityisen tärkeäksi asiaksi, joka saa paljon huomioita tiimiltä. Hän haluaa, että peliin luodaan yhtenäinen maailma ja tarinankerronta, jotka tuntuvat uskottavammilta kuin tiimin edellisessä Just Cause 2 -pelissä. Ja kokonaiskuvassa voidaan lisäksi viitata elokuvan sisältöön, jos se vain palvelee lopputulosta.

Mad Maxin pelimaailma on Just Cause 2:n tapaan avoin sekä täynnä toimintaa, tuhoa ja tehtäviä. Kraftlingin mukaan sivutehtävilläkin on todellinen merkityksensä hahmonkehitykseen, niitä ei pelata vain saavutuspisteiden perässä. Pelin trailerin näkee alta.

Mad Max julkaistaan pc:lle, PS3:lle, PS4:lle, Xbox 360:lle ja Xbox Onelle vuonna 2014.

Lähde: Joystiq

Lisää luettavaa