Mafia II palasi Steamiin 10 kuukauden pakoilun jälkeen

Mafia II katosi Steamista varoittamatta kymmenisen kuukautta sitten, mutta nyt Mafia III:n lähestyessä peli on tehnyt paluun.

1.6.2016 21:43

Viime elokuussa mystisesti Steamista myynnistä poistunut Mafia II on tehnyt paluun suosittuun pc-pelien latauskauppaan. Pelin paluuta juhlistaakseen julkaisija 2K onkin laittanut viitisen vuotta vanhan gangsteriseikkailun palvelussa nyt myös 80 prosentin alennukseen aina ensi viikkoon asti.

2K ei koskaan antanut mitään virallista syytä sille, miksi Mafia II otti ja lähti latauspalvelusta viime vuonna. Tapaus herätti kuitenkin spekulaatiota muun muassa siitä, että pelistä löytynyt lisenssoitu musiikki olisi muodostunut esteeksi pelin myymiselle.

Myös Mafia-sarjan ensimmäinen osa Mafia: The City of Lost Heaven katosi sekin aikoinaan vähin äänin Steamista vuonna 2012. Vielä kirjoitushetkelläkään peliä ei ole tuotu takaisin myyntiin.

Tieto Mafia II:n paluusta tuli julki samalla, kun 2K Games paljasti syksyllä saapuvan Mafia III:n saavan oman noin 150 dollarin erikoisversionsa. Erikoisversioon mukaan pakataan niin pelin kausikortti, pari vinyylilevyä, taidekirja, lasinalusia kuin tunnuslevyjäkin.

Kauppoihin asti Mafia III saapuu 7. lokakuuta niin Xbox One-, PlayStation 4- kuin pc-versionkin kera.

Lähde: 2K Games, Polygon

Lisää luettavaa