Romero Gamesin ja Paradox Interactiven mafiastrategiapeli Empire of Sin on siirtänyt katseena ensimmäiseen maksulliseen laajennukseensa. Vielä kuluvan vuoden aikana julkaisunsa näkee Make It Count, jossa koronkiskuroinnilla on varsinkin oma osansa niin teemallisesti kuin toiminnallisesti.

Sisuksiinsa Make it Count mahduttaa uuden pelattavan rikospomon Meyer Lanskyn, jonka erikoisominaisuuksiin lukeutuvat varsinkin talousasioiden hallinnointi ja kyky neuvotella asioita haluamaansa suuntaan rahan ja suhteiden kautta. Värvättäväksi saadaan myös viisi uutta ”fiksereiksi” kutsuttua gangsteria, jotka avaavat uusia polkuja muun muassa kiristämisen maailmaan. Hahmoja pohjustetaan vielä lisäksi omilla uusilla tehtävillään.

Make It Countin julkistustraileri auttaa virittäytymään jo laajennuksen tunnelmaan. Laajennusta tuetaan julkaisussaan vielä lisäksi ilmaisella päivityksellä, joka lisää Empire of Siniin uuden korttelihallinnointijärjestelmän, tuoreen voittomekaniikan sekä pc:llä myös virallisen modituen.

Lähde: Paradox Interactive

Lisää luettavaa