Maineikkaat XCOM-modaajat laittoivat pystyyn oman pelistudionsa

Firaxiksen kolmivuotiasta XCOM-peliä modaillut kehitystiimi on perustanut kokonaan oman pelistudionsa luodakseen alien-valloitukseen keskittyvän suurstrategiapelin.

30.12.2015 16:15

XCOM: Enemy Unknownin kiitellystä The Long War -modifikaatiosta vastannut kehittjäjäjoukko on päätynyt perustamaan oman pelistudionsa. Uusi studio on nimetty modin mukaisesti ihan vain Long War Studiosiksi ja sen tarkoituksena onkin vielä tulevaisuudessa vahvistaa, että modi pysyy pelikunnossa jatkossakin.

Modin ylläpidon ohella Long Warilla on parhaillaan kehitteillä toki myös kokonaan oma Terra Invictaksi kutsuttu pelinsä. Uutuus on selvästi XCOMin inspiroima tuotos, sillä se asettaa pelaajansa taistelemaan myös alien-invaasiota vastaan tuomalla Maan asukkaat yhteen ja kokoamalla käyttöönsä alansa parhaat tiedemiehet, poliitikot ja sotilasjohtajat. XCOMista tosin poiketen Terra Invictan on tarkoitus edustaa tällä kertaa kuitenkin niin sattua suurstrategiapelien genreä, eli pelillisesti se ottanee paljon mallia myös esimerkiksi Europa Universaliksen kaltaisista Paradox Interactiven tuotoksista.

Long War Studiosin kotisivujen mukaan Terra Invicta on tarkoitus kehittää vielä Kickstarter-rahoituksen voimin. Tällä hetkellä studio tekeekin pelinsä suhteen alustavia valmisteluja sille, että sillä olisi jotain valmista näyttää potentiaalisille tukijoille.

The Long War -modin XCOM: Enemy Unknowniin löytää tästä. Kolme vuotta kehitteillä ollut modi sai aiemmin tällä viikolla finaaliversionsa.

Lähde: Long War Studios, NeoGAF, Polygon, NexusMods Forums

Lisää luettavaa