Marraskuun 14. päivä julkaistava Lego Batman 3: Beyond Gotham saa kunnian(?) olla ensimmäinen Lego-peli, joka saa oman kausikorttinsa.

Noin 15 euroa kustantava kausikortti tulee tarjoamaan ostajilleen pääsyn kuuteen lisäsisältöpakettiin. Kukin niistä on sisältämässä pelattavaa sekä uuden tehtävän että uuden Free Play -alueen muodossa, minkä lisäksi kaiken kaikkiaan lisäsisältönä peli saa 40 kappaletta uusia hahmoja.

Ensimmäiset kolme pelin lisäsisältöpaketeista ovat saamassa julkaisunsa jo pelin julkaisupäivänä. Yksi niistä päästää pelaamaan The Dark Knight -elokuvasarjasta tuttua takaa-ajokohtaus ja toinen Man of Steel -elokuvan Krypton-kohtausta. Kolmas paketti sen sijaan juhlii Batmanin 75-vuotista taivalta Jokerin ja Harley Quinnin voimin.

Kausikorttia tullaan myymään niin pelin Xbox One-, PlayStation 4-, Xbox 360-, PlayStation 3- ja pc-versioon. Niiden ohella Lego Batman 3 saadaan myös Wii U:lle, Vitalle ja 3DS:lle.

Lisää luettavaa