Wii U:n odotetuimpiin peleihin lukeutuneen Mario Kart 8:n julkaisu näkyy konsolin myyntitilastoissa.

Nintendo of American johtaja Reggie Fils-Aime on kertonut Wii U:n myyntien nelinkertaistuneen Mario Kart 8:n julkaisun jälkeisellä viikolla. Mario Kart 8 tavoitti ensimmäisen myyntiviikonloppunsa aikana myös valtavan osan konsolin omistajista, sillä tiettävästi jopa 18 prosenttia kaikista Wii U:n ostaneista käyttäjistä hankki myös Mario Kart 8:n pikaisesti pelin julkaisun jälkeen. Aikaisempien Mario Kart -pelien kerrotaan yltäneen noin 2-7 prosentin peittoon julkaisuviikonloppunsa aikana.

Toukokuun lopussa julkaistun Mario Kart 8:n pidemmän aikavälin vaikutukset Wii U:n myynteihin nähdään vasta ajan saatossa, mutta Fils-Aimen mukaan pelin julkaisu tulee näkymään konsolimyynneissä koko vuoden ajan. Fils-Aime kuvaileekin yli 100 miljoonan kappaleen myynteihin yltäneen pelisarjan viimeisimmän osan alkutaivalta ”fantastiseksi”.

Mario Kart 8 julkaistiin Wii U:lle Euroopassa 30. toukokuuta. Pelaajan Mario Kart 8 -arvio on luettavissa uusimmasta Pelaaja-lehdestä!

Lähde: Polygon

Lisää luettavaa