Nintendo vahvistaa tukevansa myös Wii U:lle saapuvaa New Super Mario Bros. U -peliään lisäsisällöllä. Yhtiön Iwata Asks -haastettelusarjassa Mario-tuottaja Takashi Kezuka kertoi, että teoksesta löytyy valmiina jo sisäinen toiminto, joka mahdollistaa uusien kenttien lisäämisen peliin myöhemmässä vaiheessa.

Toistaiseksi yhtään itse pääpelin ulkopuolelle jäänyttä kenttää ei ole kuitenkaan vielä rakennettu, vaan työ aloitetaan vasta nyt pelin julkaisun alla. Tarkoituksena olisi, että pelissä nähtäisiin ainakin hieman poikkeavampaa pelattavaa kuin mitä 3DS:n New Super Mario Bros. 2:lla on ollut tarjota.

Lisäsisältö ja erityisesti Mario-peleihin luotu sellainen on Nintendolle vielä varsin tuore aluevaltaus. Se ei ole kuitenkaan estänyt yhtiötä jatkamasta muidenkin uusien asioiden parissa, mikä näkyy juuri Japanissa iOS:lle julkaistussa Pokedex iOS -sovelluksessa.

Nintendolle kuuluvan Pokémon Companyn nimissä julkaistu Pokédex iOS on Kioton pelijätin ensimmäinen maksullinen iOS-laitteille tuotu sovellus. Nimensä mukaisesta kyseessä on ohjelmisto, joka jakelee tietoja kuuluisista taskuhirviöistä. Hintaa sille kertyy 170 jeniä eli vajaat pari euroa.

Nintendon aivan ensimmäinen iOS-sovellus kyseessä ei sentään ole. Se kunnia kuuluu rajoitetun aikaa saatavilla olleelle Pokémon Say Tap? -ilmaispelille, joka nähtiin viime vuonna sekä Applen laitteilla kuin myös Androidillakin.

Loppua Nintendon omille mobiilisovelluksille ei myöskään välttämättä nähdä aivan heti. Yhtiö on aikeissa tehdä vielä ainakin Wii U:n Miiverse-yhteisöpalvelun sekä eShop-kauppapaikan selattavaksi myös esimerkiksi juuri kännyköillä.

Lähde: Nintendo, GamesIndustry

Lisää luettavaa