XCOM– ja Civilization-sarjoista tutun Firaxiksen seuraava peli Marvel’s Midnight Suns on saanut uuden julkaisupäivän. Kertaalleen jo aiemmin keväältä eteenpäin siirtynyt taktikointipelin on tarkoitus tuoda nykytiedon mukaan saataville 7. päivä lokakuuta.

Pelattavaksi Midnight Suns saadaan edellis- ja nykysukupolven PlayStationeille ja Xboxeille sekä toki myös pc:lle.

Päiväyksen tueksi pelistä julkaistiin näin torstaina myös uusi animaatiotraileri, joka vahvistaa Hämähäkkimiehen liittyvän osaksi Midnight Sunsin sankaritarjontaa. Pahispuolta vuorostaan saapuu vahvistamaan muun muassa Venom, Hulk ja Purppuranoita.

Lisää luettavaa