BioWare on paljastanut hieman tietoja seuraavan Mass Effect -pelin kehityksestä.

Studio julkisti eilen Mass Effect -pelisarjalle omistetun N7-päivän kunniaksi pienen tilannekatsauksen Mass Effect 5:n kehityksen etenemisestä. Studion mukaan seuraavan Mass Effectin esituotantovaiheen kehitys on sujunut mainiosti.

BioWare kertoo myös kasvattaneensa tiimiään ja luoneensa uusia hahmoja ja paikkoja peliä varten. Pelissä vieraillaan studion mukaan myös aiemmista peleistä tutuissa paikoissa.

Mass Effect 5:stä on paljastettu julkisuuteen vain niukasti tietoja. BioWare kertoo paljastavansa lisää yksityiskohtia sitten, kun studio on valmis kertomaan lisää.

Lähde: BioWare

Lisää luettavaa