Mass Effect Andromeda -kehittäjä sulautuu osaksi EA:n Motive-tiimiä

BioWaren Montreal-studio on sulautumassa virallisesti osaksi EA:n uudempaa Motive Studiosia.

1.8.2017 14:19

Mass Effect Andromedaa kehittänyt BioWare Montreal on sulautumassa virallisesti yhteen Electronic Artsin Motive Studiosin kanssa.

Asiasta saatiin vihiä jo toukukuussa, kun huhut Mass Effect -sarjan jäädyttämisestä alkoivat velloa verkossa. Tuolloin EA myönsi jo julkisesti, että BioWare Montrealin työntekijöitä oli siirtynyt tukemaan Motiven työskentelyä. Nyt se on virallisesti kuitenkin varmistanut, että studioista tulee yksi yhteinen kokonaisuus.

BioWare Montreal avasi ovensa ensimmäistä kertaa vuonna 2009 ja toimi ensialkuun alkuperäistä Mass Effect -trilogiaa tehneen BioWare Edmontinin tukikehittäjänä. Montrealissa myöskin vaikuttava Motive on vuorostaan hakenut muotoaan vuodesta 2015 asti Ubisoft-konkari Jade Raymondin johdolla. Se on työstänyt sekä yksinpeliä Star Wars Battlefront 2:een että myös valmistellut jonkinlaista täysin uudenlaista nimikettä. Tukea siltä on löytynyt myös Visceralin työstämälle toistaiseksi nimeämättömälle Tähtien sota -projektille.

Edmontonin lisäksi BioWarella on parhaillaan studio myös Austinissa Teksasin osavaltiossa. Sieltä käsin se hoitelee Star Wars: The Old Republicin hallinointia.

Lähde: TechRaptor

Lisää luettavaa