Mass Effect -sarjan entinen vetäjä liittyy Microsoftin riveihin / Uutiset / pelaaja.fi

Mass Effect -sarjan entinen vetäjä liittyy Microsoftin riveihin

18.05.2015 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
2

BioWarella mainetta niittänyt pelinkehittäjä Casey Hudson on siirtynyt työskentelemään Microsoftille. Uudella työpaikallaan mies tulee toimimaan luovana johtajana ohjelmistojätin HoloLens-laseihin liittyvissä projekteissa, minkä ohella hän avittaa myös uusien Xbox-nimikkeiden luonnissa.

– On kunnia päästä osaksi näin valtaisan taitavaa tiimiä ja työskennellä sellaisen asian parissa, joka tulee pohjimmiltaan edistämään roolia, jota tietokoneet esittävät päivittäisessä elämässämme, Hudson kuvailee.

Microsoftilla Hudson työskentelee suoraan yhtiön Redmondissa sijaitsevasta päämajasta käsin. Tekemisistään hän raportoi Xboxilla hiljattain roimasti uutta valtaa saaneelle Kudo Tsudonalle.

Edelliseltä työpaikaltaan BioWarelta Hudson lähti viime vuoden elokuussa oltuaan siellä vuodesta 1998 asti. Mies tunnettiin BioWarella parhaiten sekä Mass Effect -sarjan että Star Wars: Knights of Old Republicin vetäjänä, mutta työskennellä hän ehti myös esimerkiksi Baldur's Gaten ja Neverwinter Nightsin parissa.

Lähde: Xbox Wire

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Malarkey kuva
Malarkey

Hyvä että löysi uuden "kodin", ja toivottavasti vaikuttaa tosiaan myös tulevien Xbox-pelien parissa.

Käyttäjän escudo kuva
escudo

Vaikka olenkin Playstation-leirissä niin hieno uutinen pelialalle että tämä mies pysyy maisemissa!

Nostoja