Mass Effectin alkuperäinen pääkäsikirjoittaja palasi BioWarelle

Drew Karpyshyn tekee töitä jälleen BioWarelle. Alustavasti hän on toimimassa osana yhtiön Star Wars -tiimiä.

20.9.2015 17:35

Kolme vuotta sitten BioWarelta lähtenyt käsikirjoittaja Drew Karpyshyn on tehnyt paluun pelialalle. Omassa henkilökohtaisessa blogissaan mies on ilmoittanut, että tästä viikosta alkaen hän on toiminut jälleen osana BioWare Austinia, jossa hän tekee parhaillaan työtä Star Wars: The Old Republicin parissa.

Karpyshyn ei todellakaan ole ollut mikään pikkutekijä BioWarella. Sen lisäksi, että hän ehti kynäillä esimerkiksi niin Star Wars: Knights of the Old Republicia kuin Jade Empireakin, oli hän mukana luomassa pohjaa myös koko Mass Effect -sarjalle toimimalla sekä alkuperäisen Mass Effect -pelin että osin myös Mass Effect 2:n pääkäsikirjoittajana. Hän kirjoitti myös kolme Mass Effect -universumiin sijoittunutta romaania.

Karpyshyn jätti alkujaan BioWaren voidakseen keskittyä oman Chaos Born -romaanitrilogiansa kirjoittamiseen. Paluunsa syyksi mies onkin antanut kyseisen trilogian valmistumisen. Hänen aikeenaan ei ole kuitenkaan lopettaa vielä kirjojen kirjoittamista.

Lähde: Drew Karpyshyn

Lisää luettavaa