Massamurhaaja on irti kesällä – kohuttu Hatred sai julkaisupäivän ja uuden trailerin / Uutiset / pelaaja.fi

Massamurhaaja on irti kesällä – kohuttu Hatred sai julkaisupäivän ja uuden trailerin

28.04.2015 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
21

Aihepiirillään kovasti puhuttanut Hatred on saanut julkaisupäivän. Jos mieli tekee synkistellä ihmiskuntaan kyllästyneenä massamurhaajana, tulee se luonnistumaan Windows-koneilla kesäkuun 1. päivä.

Julkaisupäivän julkistusta on juhlistettu uudella trailerilla. Ohesta löytyvällä videolla pääseekin näkemään jälleen, millaisin eri tavoin poliisit ja tavalliset tallaajat voivatkaan pelissä saada kyytiä.

Saapuessaan Hatredia tullaan jakelemaan muun muassa Steamin kautta. Kyseessä on pelille siinä mielessä mielenkiintoinen jakelupaikka, ettei suositusta palvelusta löydy parhaillaan yhtään muuta tuotosta, joka kantaisi uutukaisen tapaan Yhdysvalloissa harvinaista Adults Only -ikärajaluokitusta. Esimerkiksi Grand Theft Auto -pelitkin kantavat rapakon takana asteen verran höllempää Mature-luokitusta.

Lähde: Destructive Creations

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Galactus kuva
Galactus

On tämä aika typerä idea. Saavat kyllä julkaista ihan rauhassa mutta jos itse olisin pelinkehittäjä niin ei ihan ensimmäisenä tulisi mieleen tehdä tällaista peliä. Ymmärrän että GTA-peleissä voi tehdä tällaista mutta se ei ole pelin pääidea.

Käyttäjän Sticks kuva
Sticks

Itse pelihän näyttää oikein hauskalta, vaikka ajatusmaailma onkin vähän synkkä.
Mielestäni ei välttämättä vielä mitään rajaa ylitetty, toki en ole peliä vielä pelannut.
Olisihan se helppo leikkiä, että pelaisit amerikkalaisella sotasankarilla joka hyökkää natsien tukikohtaan, mutta mitä väliä sillä loppujen lopuksi onkaan.

Käyttäjän snaketus kuva
snaketus
Lainaus käyttäjältä Wili

Aion hankkia Hatredin ihan huumori mielessä. Sitten testään miten veljeni ja kaverini reagoivat laittaessani heidät pelaamaan tätä "massamurha simulaattoria."

Pelihän on alaikäisiltä kielletty, joten en oikein nyt näe syytä paheksua tätä. Pidän pinnalle nousseita reaktioita suorastaan tekopyhinä. Elokuvateollisuus on luonut jo hyvän aikaa erittäin sairaita fantasioita ihmisten "ihasteltaviksi".

Hatredin kohdalla kyse on puhtaasti aikuisille tarkoitetusta väkivaltaviihteestä(vaikkakin erittäin pirullisesta sellaisesta), jota ei ole missään nimessä tarkoitettu lapsille(tai nuorille, jotka ovat alle 18 vuotiaita).

Juurikin näin.

Käyttäjän rautahuilu kuva
rautahuilu

Saatan joskus alennuksesta ostaa ja kokeilla koska tyyli näyttää olevan kohdallaan.

Lainaus käyttäjältä Sticks

Itse pelihän näyttää oikein hauskalta, vaikka ajatusmaailma onkin vähän synkkä.
Mielestäni ei välttämättä vielä mitään rajaa ylitetty, toki en ole peliä vielä pelannut.
Olisihan se helppo leikkiä, että pelaisit amerikkalaisella sotasankarilla joka hyökkää natsien tukikohtaan, mutta mitä väliä sillä loppujen lopuksi onkaan.

Peli jossa olet einsazin jäsen ja joudut tappamaan siviilejä vain pysyäksesi hengissä, joudut muutamaan taisteluun partisaaneja ja sotilaita vastaa ja lopulta tulet tuomituksi murhaajana vain koska valitsit hengissä pysymisen. Ei taitaisi idea toimia koska suurin osa ihmisistä pitää kaikkia kansanmurhiin osallistuneita puhtaasti pahuuden ohjaamina hulluina eikä ihmisinä.

Käyttäjän DuskTillDawn kuva
DuskTillDawn

"Welcome to your nightmare, motherfuckers"

Ostoon. Ostoon. Ostoon.

Käyttäjän Wili kuva
Wili

Aion hankkia Hatredin ihan huumori mielessä. Sitten testaan miten veljeni ja kaverini reagoivat laittaessani heidät pelaamaan tätä "massamurha simulaattoria."

Pelihän on alaikäisiltä kielletty, joten en oikein nyt näe syytä paheksua tätä. Pidän pinnalle nousseita reaktioita suorastaan tekopyhinä. Elokuvateollisuus on luonut jo hyvän aikaa erittäin sairaita fantasioita ihmisten "ihasteltaviksi".

Hatredin kohdalla kyse on puhtaasti aikuisille tarkoitetusta väkivaltaviihteestä(vaikkakin erittäin pirullisesta sellaisesta), jota ei ole missään nimessä tarkoitettu lapsille(tai nuorille, jotka ovat alle 18 vuotiaita).

Ps. Hatred toi etäisesti mieleeni vanhan suomalaisen klassikon nimeltä: Tapan kaikki.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Tapan_Kaikki

Käyttäjän Marioysikax kuva
Marioysikax

Tuli tästä mieleen viikko sitten näkemäni video, liittyy osittain aiheeseen: https://www.youtube.com/watch?v=gI55CyoPsVU

Käyttäjän zappah kuva
zappah

Ei tuo kauheasti eroa muista kaksitattiräiskinnöistä (en kyllä edes tiedä onko tässä sama ohjaustyyli mahdollinen) muuten kuin aiheeltaan. Itkijät itkee. Ei ole pakko ostaa ja ikäraja on syystä olemassa. Homma olisi ilmeisesti kaikille ok jos tapettavat olisivat natseja/zombeja/terroristeja/whateverhyväksyttyjätapettavia.

PS. Videosta tuli mieleen että olisi mukava saada uusi versio Commandosista tai Desperadosista tämän tasoisella grafiikalla.

Käyttäjän Wili kuva
Wili
Lainaus käyttäjältä Marioysikax

Tuli tästä mieleen viikko sitten näkemäni video, liittyy osittain aiheeseen: https://www.youtube.com/watch?v=gI55CyoPsVU

Tuossa on ehdottomasti se toinen puoli, johon median ja ihmisten pitäisi ottaa neutraalimpi asenne, eikä nousta barrikadeille heti kun pienikin vilaus maitorauhasista/pippelistä näkyy kuvaruudulla. Kyseinen mielentila tosin vaikuttanee vallitsevan enemmän täällä meillä päin maailmaa, kuin esim. japanissa, jossa ollaan hiukan avoimempia asioille, joita meikäläisten mannuilla ja lähinaapureiden puolella pidetään outoina/paheksuttavina.

Elokuvien kohdalla ollaan onneksi päästy jo vähän vapaampaan ilmaisuun. Peleillä sen sijaan tulee todennäköisesti olemaan vielä pitkä tie edessään.

Käyttäjän Kaze88 kuva
Kaze88

Gameplay näyttää hyvältä ja paikat saa mukavasti paukuteltua hajalle. Eiköhän tuo ostoon lähde.