Massamurhapeli Hatred päästettiin takaisin Steam Greenlightiin / Uutiset / pelaaja.fi

Massamurhapeli Hatred päästettiin takaisin Steam Greenlightiin

17.12.2014 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
10

Synkkää massamurhaamisräiskintää tarjoava toimintapeli Hatred on tehnyt paluun Steam Greenlightiin. Peli ilmaantui palveluun alkujaan jo tämän viikon maanantaina, mutta tuolloin se poistettiin sieltä kuitenkin lähes välittömästi Valven itsensä toimesta, koska sen ei katsottu sopivan Steamiin.

Valve ei ole antanut minkäänlaista virallista lausuntoa siitä, miksi se on muuttanut mielensä pelin suhteen. Hatredia työstävä Destructive Creations on kuitenkin Facebook-sivuillaan julkaissut kuvan sähköpostista, jonka väitetään olevan peräisin Valve-pomo Gabe Newellilta. Sen mukaan pelin poistotuomio oli väärä ja näin ollen tuotos päästettiin suosiolla takaisin Greenlightiin.

Greenlightissa saamansa suosion perusteella Hatredin pääseminen osaksi Steam-valikoimaa on enää vain ajan kysymys. Varsinaisen julkaisunsa pelin pitäisi saada ensi vuoden alkupuoliskolla.

Hatred julkistettiin alkujaan viime lokakuussa, jolloin se keräsi myös jo kepeän kohun ympärilleen. Oheinen traileri antaa hieman kuvaa siitä, mistä on kyse.

Lähde: Steam, Destructive Creations (Facebook)

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Haerski kuva
Haerski

Antaisivat ensin jonkun järkiperäisen syyn sille miksi Hatred ei olisi Steamiin päässyt, niin sitten voitaisiin ehkä vuorostaan kysellä miksi tämä päätös pyörrettiin. Ei ole maailman suurinta digijakelualustaa ylläpitävältä yhtiöltä vielä kovin hyvä selitys vain todeta, että "ei me haluta tätä tänne."

Käyttäjän peelopuu kuva
peelopuu

Luultavasti hätäinen veto näinä aikoina, kun kaikkea yritetään kieltää jonkun pelossa ja sitten tajuttiin että tämä peli ei välttämättä itsessään täytä mitään järkevää syytä kiellolle vaan tapahtumat näinä aikoina saavat tämänkaltaisen pelin suurennuslasin alle.

Käyttäjän lindario kuva
lindario
Lainaus käyttäjältä Haerski

Antaisivat ensin jonkun järkiperäisen syyn sille miksi Hatred ei olisi Steamiin päässyt, niin sitten voitaisiin ehkä vuorostaan kysellä miksi tämä päätös pyörrettiin. Ei ole maailman suurinta digijakelualustaa ylläpitävältä yhtiöltä vielä kovin hyvä selitys vain todeta, että "ei me haluta tätä tänne."

Muun muassa Ruotsin päivänpolitiikkaa ja Yhdysvaltalaisten evoluutioteorian vastustajien menoja sivusilmällä seuranneena olen tullut siihen johtopäätökseen, että kyseinen, ja mikä tahansa muukin, tekosyy riittää vakavan argumentin korvikkeeksi, jos sen esittää joko a) tarpeeksi aggressiivisesti ja äänekkäästi, tai b) auktoriteetin asemassa. Tämä on hyvin surullista, sillä gamergatestakin näemme, ettei riitelyksi mennessä touhu kiinnosta yleisöä, toisin kuin rakentava dialogi.

En sinänsä puolusta itse peliä, trailerin perusteella tuntuu olevan melko vastenmielistä roskaa. Pelialan kypsyessä, ja lyödessä itsensä läpi valtavirran mediana, pitäisi peleistä, myös niistä arveluttavista, käydyn keskustelun kuitenkin monipuolistua, eikä pakkosensuuri edistä kuin mielipideterroria.

Ehdotankin ihan leikkimielessä, että tällaisten vastaavien ristiriitojen välttämiseksi Valve tai joku muu yhtiö loisi nykyisen Steamin rinnalle uuden palvelun, jossa vallitsisi sisällöllinen laissez faire. Olisi vähintään kiinnostava antropologinen kokeilu nähdä, toteutuisivatko uhkakuvat porno- ja koulumurhapelien tulvasta, vai syntyisikö henkisiä perillisiä Harvesterin kaltaisia provosoivia, mutta ihan oikeita, pelejä. Palvelun voisi sulkea tai irtauttaa emoyhtiöstä heti, kun mediarummutus yltyy liiakseen tai sisältö alkaisi vaarantaa yhteiskunnan turvallisuutta.

Käyttäjän Portable kuva
Portable

Ääneni tuli annettua. Jos hinta on kymmenen euron paremmalla puolella, voisin ostaa pelin vaikka heti.

Käyttäjän zappah kuva
zappah

Onko tämän pelin kohdalla enemmänkin ongelma nykyiset grafiikat kuin sisältö, sillä kyllä tällaista "ammu kaikki mikä liikkuu kotieläimistä lapsiin"-pelejä on ollut iät ja ajat. Silloin tosin nuo mainitut uhrit olivat sellaista pikselimössöä että ehkä nämä paheksujat eivät vain ymmärtäneet loukkaantua vielä silloin. Vai oliko pelaaminen vain vielä niin pienen yleisön touhua että ei nähty syytä loukkaantua?

Itseä ei vaivaa tällainen aihe pelissä ja voin ihan ongelmitta lahdata peleissä porukkaa lapsista söpöihin eläimiin, sillä elän oikeassa elämässä enkä videopelien maailmassa ja tiedän mikä näiden ero on. Toki voidaan keskustella siitä, onko tällaisen pelin pelaamisessa järkeä ja millainen ihminen tähän "pystyy" (mielestäni kuka tahansa tasapainoinen ihminen) mutta itse en tuota kaiken kieltämisen politiikkaa kannata yhtään. Pitäisi edelleenkin keskittyä siihen ongelmaan miksi tämäkin peli yritetään kieltää, eli mielenterveusongelmat, jonka omaaviin ihmiseen tällainen viihde voi tehdä vähän väärän vaikutuksen.

En usko että Hatredissa on rakennettu pikselihahmoille sellaista tarinaa että niihin saa edes peruskesäleffan verran myötätuntoa kohdennettua, joten miksi jostain olemattoman "tappamisesta" pitäisi olla huolissaan jos peli muutoin viihdyttää (jota tosin en tämän pelin kohdalla tiedä). Enkä pelaamisessani yleensä todellakaan ole mikään "tapa kaikki"-pelaaja vaan sovitteleva tyyppi. Pyrin pitämään kaikki hengissä jos mahdollista, oli tyyppi sitten kuinka kusipää tahansa. On siis ihan eri asia kun hahmojen ympärillä on jotain tarinaakin, kuin se että ruudulla juoksee jotain randomeita, kymmenissä spawnaavia jalankulkijoita.

Käyttäjän snaketus kuva
snaketus
Lainaus käyttäjältä zappah

Tämä. Onneksi ei tarvinnut itse kirjoittaa.

Käyttäjän kurrinen123 kuva
kurrinen123

@Zappah viimein teksti, jonka aikalailla voin allekirjoittaa.
Asiahan on myös Se tuossa olemattoman tappamisessa, että eihän kukaan kuole! Ei edes pikseli, Se vain aivoissa näyttää siltä eli asia on mielikuvituksessa, joka onnistuu jo ilman pelejäkin.

Jos nyt siis aletaan pilkkua nussimaan.

Käyttäjän mur72 kuva
mur72
Lainaus käyttäjältä Haerski

Ei ole maailman suurinta digijakelualustaa ylläpitävältä yhtiöltä vielä kovin hyvä selitys vain todeta, että "ei me haluta tätä tänne."

Itseasiassa se on juurikin hyvä selitys. Yhtiö ja palvelu on yksityinen. Mihinkään sananvapausklasuuleihin ei voi vedota tässä tapauksessa, vaan Steam voi olla ottamatta peliä vaikka sen takia, että siinä on liikaa limen vihreää väriä, tai väärä soundtrackki. Asiakkaat voivat sitten äänestää rahoillaan ja olla käyttämättä Steamin palveluja vastaisuudessa.

Yhtä hyvin voi mennä nurisemaan mäkkäriin tai alepaan, et miks sieltä ei saa hapansilakkaa tai mädätettyä haita tai linnunsikiöitä. -_-

Käyttäjän Walfin kuva
Walfin

Vaikka Postalini olen pelannut ja GTA:sta nautin silmittömästi, tämä tuotos menee oman "peli"-käsitykseni yli ja korkealta.
Ehkä koska olen jo aikuistunut ja minulle peli tarkoittaa nykyään tarinankerrontaa sekä luovia ratkaisuja.

Peliä en tuomitse, mutta kysyisin kuitenkin tekijöiltä: "Miksi?"
... joo.. miksi ei ja onhan se hyvä, että kirjo on laaja.

Tässä trailessikin melko selväsi näytetää eri tapoja teloittaa ihminen aseella. Erittäin lähietäisyydeltä.
En voi vaan olla miettimättä sitä, että monen teinin mielestä kyseinen toiminta on "siistiä".
Muutaman vuoden takainen Reindeerspotting-leffa oli oikeasti tietyn nuorisopiirin sisällä siisti leffa ja hauska yms. Cool!!!
Aikuiset ja ehkä fiksummat ymmärsi kyseisen kaverin tilan olevan erittäin huolestuttava.
Mutta jotkin nuoret ajattelevat vähän eri tavalla...

Itse en tule pelaamaan, mutta nautinnollisia pelihetkiä heille, ketkä sen parissa viihtyvät! :)

Käyttäjän Haerski kuva
Haerski
Lainaus käyttäjältä mur72

Itseasiassa se on juurikin hyvä selitys. Yhtiö ja palvelu on yksityinen. Mihinkään sananvapausklasuuleihin ei voi vedota tässä tapauksessa, vaan Steam voi olla ottamatta peliä vaikka sen takia, että siinä on liikaa limen vihreää väriä, tai väärä soundtrackki. Asiakkaat voivat sitten äänestää rahoillaan ja olla käyttämättä Steamin palveluja vastaisuudessa.

Yhtä hyvin voi mennä nurisemaan mäkkäriin tai alepaan, et miks sieltä ei saa hapansilakkaa tai mädätettyä haita tai linnunsikiöitä. -_-

Steamin tulee olla käytännöissään johdonmukainen, koska myös pelien julkaisijat ovat Valven asiakkaita. Tietysti Steamin asema markkinoilla on niin määrävä, ettei tällainen kriisi sitä vielä heiluttele, mutta mielivaltainen sensuuri epämääräisin perustein on omiaan nakertamaan alustan uskottavuutta. Amerikan ihmemaassa asiakkaiden eriarvoisesta kohtelusta voisi lisäksi varmasti nostaa kanteen jos toisenkin.

Jos jotain siis sensuroidaan niin vähintään pitäisi olla joku Greenlightin sääntö johon vedota syiden osalta. Silloin asia on ainakin teoriassa ollut peliään julkaisevan kehittäjän tiedossa, eikä homma siis pyöri täysin jonkun Valven moraalivastaavan mieletilan mukaan.

EDIT: Ja huomaa, etten ole sanonut missään vaiheessa, että tämä olisi mitenkään laitonta. Pelkästään ajattelematonta ja äkkipikaista Valven tasoiselta yhtiöltä, jolta olisi jo lupa odottaa vähän fiksumpaa päätöksentekoprosessia ja parempaa kommunikointia kun puhutaan niinkin vakavasta asiasta kuin sensuuri.

Nostoja