Massiiviautopeli The Crew käynnistää testimoottorinsa aiottua aiemmin / Uutiset / pelaaja.fi

Massiiviautopeli The Crew käynnistää testimoottorinsa aiottua aiemmin

19.07.2014 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
3

Ubisoft on aikaistanut lähestyvän The Crew -autopelinsä suljettua beetatestausta. Pc:llä tapahtuva testaus onkin iskemässä tallaansa pohjaan jo tulevana maanantaina, kun alkujaan E3-messujen aikaan puhe oli vielä heinäkuun 23. päivästä.

Pc-testaus on kestämässä aina heinäkuun 25. päivään asti. Kyseisenä aikana pelaajat pääsevät beetassa huristelemaan läpi koko pelin tarjoaman Yhdysvaltain valtion, joskin vain joukko tiettyjä tehtäviä on avattu siellä suoritettavaksi. Tehtävien ohella pelaajat päästetään myös moninpelin ja kustomoinnin makuun.

Mikäli beetasta on kiinnostunut eikä mukaan ole vielä ilmoittautunut, voi pääsyä testaajaksi yrittää vielä hakea pelin kotisivujen kautta. Samaa kautta löytää myös tarkemmat yksityiskohdat muun muassa beetan toiminnasta.

Beetan konevaatimukset näyttävät seuraavilta:

  • Minimivaatimukset (720p, matalimmat asetukset):
    • Käyttöjärjestelmä: Windows 7 SP1, Windows 8, Windows 8.1 (64bit)
    • Suoritin: Intel Core2 Quad Q9300 @ 2.5 GHz tai parempi // AMD Athlon II X4 620 @ 2.6 GHz tai parempi
    • Keskusmuisti: 4 GB RAM
    • Näytönohjain: Nvidia GeForce GTX 260 // AMD Radeon HD4870 (512MB VRAM with Shader Model 4.0 or higher)
  • Suositusvaatimukset (1080p, keskisuuret asetukset, mutta ei ultra):
    • Käyttöjärjestelmä: Windows 7 SP1, Windows 8, Windows 8.1 (64bit)
    • Suoritin: Intel Core i5 750 @ 2.66 GHz tai parempi // AMD Phenom II X4 940 @ 3.0 GHz tai parempi
    • Keskusmuisti: 8 GB RAM
    • Näytönohjain: Nvidia GeForce GTX580 // AMD Radeon HD6870 (1024MB VRAM with Shader Model 5.0 or higher)

 

The Crew julkaistaan PlayStation 4:lle, Xbox Onelle ja pc:lle 11. marraskuuta.

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Billet kuva
Billet

Tämä tarvitsee uplay:n ja koneelleni sitä paskaa en laita, sekoili urakalla steamin ja originin kanssa...ja koneesta hävisi resurssit ihmeellisesti.

Käyttäjän zappah kuva
zappah

Niistä kohtuu useista tulevista autopeleistä tämä taitaa olla se kiinnostavin. Tosin en edes videota ja uutista alkaessani selailemaan muistanut että tämä voisi itseä kiinnostaa. No, ostoonhan tämä menee kun joskus saa jonkun peliä tukevan konsolin.

Käyttäjän snaketus kuva
snaketus

Kyllähän tuota PC-betaa pitää autohulluna koittaa. Jos peli on hyvä niin PS4:lle sitten ostetaan. En osta PC:lle enää ikinä Ubisoftin tuotosta. Uplay no thanks. Watch Dogs, tarkoituksella rumennettu olemaan samalla tasolla konsoleiden kanssa, no thanks.