Matka sekopäisessä Falloutissa – ennakossa Skyshine’s Bedlam

FTL, Banner Saga ja Fallout menivät sänkyyn, syntyi hämärä roguelike.

13.9.2015 08:01

Roguelike-pelit ovat nousseet arvoon arvaamattomaan muutaman vuoden aikana. Yhtäkkiä pelaajakansasta on löytynyt peruspullan nauttijoiden lisäksi aina vain enemmän niitäkin, jotka nauttivat peräänantamattomasta haasteesta ja lopullisista kuolemista. Ei muuta kuin restart, yritetään uudelleen.

Mikä ihme siinä ylettömässä haastavuudessa sitten viehättää? Siinä se kysymys, johon on loputtomasti erilaisia vastauksia. Mutta niin vain kävi, että kun FTL: Faster Than Light -avaruusseikkailun armoton strategia viehätti pelaajia hillittömän kovasti, niin yhä useampi pelitalo on suunnannut peruuttamattomien päätösten ja automaattisen tallennuksen suuntaan. Skyshine’s Bedlamiin on silti haettu aineksia muistakin nirri pois -peleistä.

FTL:n inspiroiman armottomuuden lisäksi Bedlam näet hakee vauhtipotkua toisestakin roguelikesta, sillä pelin pohjalla pyörii The Banner Sagan pelimoottori taistelujärjestelmineen. On vääjäämättä jotain aivan erikoista, kun nämä kaksi tekevät lapsen, joka suuntaa armottomaan ja yksisuuntaiseen seikkailuun ydintuhon jälkeisessä tulevaisuuden maailmassa. Mad Maxien ja Wastelandien tai Falloutien henkeä siis löytyy, mutta jokseenkin sekopäisessä ja paikoittain myös mustaa huumoria viljelevässä kokonaisuudessa.

Mitä sitten tarkoittaa yksisuuntainen seikkailu? Bedlamissä ei tunneta tilanteen latauksia tai tehtyjen mokien peruuttamista. Jokainen askel on lopullinen – tai askeleen sijaan pikemminkin pyörän pyörähdys, sillä pelaaja on Suuri Insinööri, joka vastaa ydinaseilla varustetun hirmuisen ja jättimäisen panssariasuntoauton matkasta vihamielisen ydinaavikon halki. Matkan päässä odottaa turva, mutta sitä ennen on selvittävä ties miten monesta vihamielisestä kohtaamisesta. Pelimaailman valtakunta kun on jaettu useiksi kyborgien, villien, tekoälypetojen ja muiden olentojen hallitsemiksi, keskenään sotiviksi vasallivaltioiksi, jotka kuitenkin tottelevat yhteisen kuninkaansa komentoja – varsinkin silloin, kun komennetaan tekemään selvää kummallisesta matkaajaporukasta.

Matkailu Bedlamissä onkin värikästä ja kuolettavaa. Mikä loppuu ensin: ruoka, polttoaine, soturit vai matkustajat? Tilanteita ratkotaan päätöksillä, keskusteluilla tai tuliaseilla. Taistelut hoituvat Banner Sagasta lainatussa taistelutilassa, jossa molemmat osapuolet koettavat saada haltuunsa kentälle ripoteltuja resurssisäiliöitä ja liikuttavat sotureitaan yksinkertaisten taistelusääntöjen myötä. Eikä seikkailusta puutu resurssinhallintaakaan, sillä pikkuinssit koettavat matkan aikana viilata muun muassa jättimobiilin polttoainetaloutta tai saada matkustajia syömään vähemmän. Kaikenlaista pientä tekemistä siis riittää, mutta kokonaisuutena matka etenee joutuisasti.

Bedlamissä ei tunneta tilanteen latauksia tai tehtyjen mokien peruuttamista. Jokainen askel on lopullinen.”

Bedlamiä on yllättävän vaikea kuvailla. Kaikkine valinnaisine sivupolkuineen, jättikulkuneuvon tuunailuineen ja vuoropohjaisine taisteluineen se on värikäs sekoitus tuttuja peliaineksia, jotka on sotkettu yhteen omaperäisesti. Postapokalyptinen jättimatkailuautoseikkailu tuntuu pian myös yllättävän kirpaisevalta kokemukselta, kun niin moni taistelu päättyy kalliisti omien soturien hengellä ostettuun voittoon. Joka ikinen liikahdus on harkittava kovin tarkoin, sillä resurssit ovat hirvittävän niukassa. Kuolema kolkuttaa panssariovea, teit mitä tahansa. Ja kovin usein matkanteko tyssähtää ihan vain siihen, että löpö loppuu ja erämaa vaatii omansa. Ja sitten uudestaan.

Juuri siihen tekijät ovat tähdänneetkin – armottomaan seikkailuun, joka kirpaisee ja tuntuu. Samoin kuin FTL aikoinaan, Bedlam vaatii paljon pelaamista, ennen kuin sen salat hiljalleen aukeavat ja pelaaja oppii jatkamaan matkaa aina vähän pidemmälle. Uusille pelikerroille avautuu myös enemmän työkaluja, apuja ja ideoita, jotka nekin auttavat.

Päälle vielä huikean upeaa pikselöityä pelitaidetta, niin jo luulisi tämän hivelevän permadeathin ystävien sieluja.

Skyshine’s Bedlam julkaistaan pc:lle 17. syyskuuta.

Lisää luettavaa