Matka tunnelman täyttämässä Metrossa jatkuu tulevalla viikolla

Metro: Last Lightin ensimmäinen varsinainen laajennus tupsahtaa kullekin alustalle ensi viikolla. Mukana peliin saadaan läjä yksinpelitehtäviä.

10.7.2013 21:38

Metro: Last Lightiin lisää pelattavaa kaipaaville alkavat koittaa mielenkiintoiset hetket. Julkaisija Deep Silver on tänään keskiviikkona jakanut tarkempia tietoja pelin tulevista lisäsisältöpaketeista ja vahvistanut, että niistä ensimmäinen nähdään ensi viikolla.

Factions Pack -nimeä kantava viiden euron paketti saadaan Steamiin ja Xbox Liveen tulevana tiistaina ja Euroopan PlayStation Storeen vastaavasti päivää myöhemmin. Se lisää Last Lightin yksinpeliin kolme uutta pelattavaa hahmoa, joiden voimin pelaajat koluavat läpi kolme uutta tehtävää Metro 2033:sta tutuissa maisemissa. Toimintaa piristämään mukaan saadaan myös uusia aseita.

Factions Pack saa myöhemmin seuraa Tower Packista, Developer Packista ja Chronicles Packista. Näistä ensimmäinen tuo peliin uuden haastepohjaisen pelitilan, Chronicles Pack vastaavasti lisää mukaan Pavel-, Khan- ja Anna-hahmon maihareissa harrastettavaa tarinapelattavaa ja Developer Pack laajentaa menoa vielä jonkinlaisen ampumaradan ja yhden soolotehtävän avulla.

Paketeista kukin kuuluu osaksi pelin kausikorttia.

Lähde: Deep Silver

Lisää luettavaa