Max Payne myi Briteissä Diabloa paremmin – ehkä

Max Payne 3 pieksi Diablon fyysisten pelien kaupassa.

21.5.2012 15:27

Chart-trackin tuoreimman myyntilistauksen perusteella Max Payne 3 onnistui niukasti pieksemään Diablo III:n avausviikon menekissä.

Pelien välille jäi eroa noin 8000 kappaletta. PC:lle ilmestynyt Diablo III sai muutaman päivän etumatkan. Toisaalta Chart-track ei pidä kirjaa digitaalisesta kaupasta, joten todellisuudessa Diablo III saattoi hyvinkin myydä enemmän Briteissä.

Max Payne 3:n myynnistä 58 prosenttia oli Xbox 360 -version ja loput PlayStation 3 -painoksen ansiota. PC:lle peli saapuu vasta kesäkuun alussa.

Kokonaisuudessaan julkaisu oli vuoden toiseksi suurin Mass Effect 3:n jälkeen. Max Payne 2:een verrattuna kolmas osa myi lähes kymmenkertaisesti avausviikollaan.

Brittilistaa hallinnut Sniper Elite V2 putosi Max Paynen ja Diablon edessä neljänneksi.

Lähde: Eurogamer

Lisää luettavaa