Menestysromaani Taivaan pilarit on pelimuodossa tyynen väkivaltainen – katso traileri

Taivaan pilarit -romaanin perustuvasta The Pillars of the Earth -pelistä on saatu julki jälkeen yksi video, joka tunnelmoi muun muassa veren voimin.

6.11.2016 21:02

Taivaan pilarit -menestysromaaniin perustuvasta The Pillars of the Earth -seikkailupelistä paljastuu vähitellen aina hieman lisää. Nyt viimeisimpänä siitä on julkaistu jälleen yksi lyhyt video, joka tekee silmäyksen erityisesti pelin tunnelmaan ja tyylikkääseen ulkoasuun.

Erityisen huomattava piirre videolla on siinä ilmenevä väkivaltaisuus. Verta tuoreessä pätkässä ei nimittäin kalsasteta, vaan rujoja kohtauksia kuvataan jopa kylmän rauhallisuuden saattelemana. Yleinen fiilis ei videolla noin muutenkaan ole erityisen hilpeä. 

Niin Xbox Onelle, PlayStation 4:lle, pc:lle kuin iOS.llekin kehitettyä The Pillars of the Earthia on määrä päästä pelaamaan ensi vuonna. Peliä kehittää saksalainen Daedalic Entertainment, joka on aiemmin vastannut myös varsinkin huumorivetoisesta Deponia-seikkailupelisarjasta ja erinäisistä The Dark Eye -pöytäroolipeleihin perustuvista tietokoneseikkailuista.

Taivaan pilarit on alunperin vuonna 1989 julkaistu historiallinen jännäri 1100-luvun fiktiivisestä Kingsbridgen englantilaiskylästä ja sinne rakenteilla olevasta katedraalista. Romaanin on kirjoittanut walesilaiskirjailija Ken Follet, joka väsäilee parhaillaan kolmatta Kingsbridgesta kertovaa kirjaa.

Lisää luettavaa