Merikään ei pysäytä enää El Presidentea – diktaattorisimu Tropico 5 laajenee

Tropico 5:n ensimmäinen suurempi laajennus saapuu ensi viikolla kovin vetisenä kokonaisuutena.

11.12.2014 21:06

Diktaattorina olemista ja kaupunkien rakentelua yhdistävä Tropico 5 on saamassa uutta pelattavaa pc:llä joulukuun 17. päivä. Tuolloin julkaisunsa näkee pelin Waterborne-laajennus, joka on ensimmäinen suurempi Tropico 5:een saapuva sisältöpaketti.

Waterborne laajentaa Tropico-sarjaa varsin mielenkiintoisen suuntaan, sillä se tarjoaa virtuaalidiktaattoreille ensimmäistä kertaa mahdollisuuden ottaa meren kunnolla valtaansa. Kuivan maan lisäksi pelaajat voivat jatkossa rakennella nimittäin erinäisiä laitoksia ja kulkuneuvoja suoraan veteen, mistä otetaan ilo irti esimerkiksi uuden kuudesta tehtävästä koostuvassa kampanjatilassa.

Waterborne tulee kustantamaan 20 euroa. Tiedossa ei ole, tullaanko sitä koskaan näkemään pelin Xbox 360 -versiossa tai ensi vuonna julkaistavassa PlayStation 4 -versiossa.

Lisää luettavaa