Merirosvoverkkopeli Sea of Thieves siirtyy alkuvuodesta täyteen toimintavahvuuteen

Sea of Thievesin odotus päättyy maaliskuuta

10.12.2017 04:56

Julkaisupäivä Raren ja Microsoftin Sea of Thievesille on vahvistunut. Purjeensa verkkovetoinen merirosvopeli nostaa täyteen komeuteensa Xbox Onella ja Windows 10 -koneilla 20. maaliskuuta, mitä edeltää vielä ainakin yksi suljettu beta-testijakso.

Beta-testaukseen kutsun ovat saamassa niin pelin ennakkotilaajat, kuten myös jo aiemmissa testeissä olleet pelaajat sekä he, jota ilmottautuivat testaajaksi ennen joulukuuta. Päivämäärää sille ei ole vielä annettu.

Pikaisen esittelyn Sea of Thievesin annista saa sen tuoreella trailerilla. Julkaisupäivän vahvistamisen lisäksi se näyttää esimerkiksi vapaamuotoista meritoimintaa ja monia interaktioita, jotka on tehty brittistudiolle sopien kovin kieli poskessa.

Lisää luettavaa