Metal Gear Onlinesta lisätietoa ensi viikolla / Uutiset / pelaaja.fi

Metal Gear Onlinesta lisätietoa ensi viikolla

27.11.2014 // Kirjoittanut: Jarkko Fräntilä
5

Hideo Kojima aikoo esitellä Metal Gear Online -verkkopeliä ensi viikolla Las Vegasissa järjestettävässä The Game Awards -tapahtumassa.

Nimensä mukaisesti verkkomähinään keskittyvästä Metal Gear Onlinesta ei ole tihkunut julkisuuteen vielä oikein minkäänlaisia tietoja. Ei ole esimerkiksi tietoa siitä, onko se oma pelinsä, vai tuleeko se samassa paketissa ensi vuonna julkaistavan Metal Gear Solid V: The Phantom Painin mukana. Jälkimmäisen vaihtoehdon puolesta kertoisi ainakin se, että edellisen kerran Metal Gear -maailmassa pääsi kunnolla seikkailemaan verkossa vuonna 2008 julkaistun Metal Gear Solid 4: Guns of the Patriots -pelin yhteydessä. Konami sulki tuon verkkopelin serverit vuonna 2012.

Sen verran pelistä kuitenkin tiedetään, että sitä työstetään suurimmaksi osaksi Kojima Productionsin tuoreella Los Angelesin studiolla.

Asian paljasti The Game Awards -tapahtuman tuottaja Geoff Keighley Twitterissään. The Video Game Awards alkaa perjantaina 5. joulukuuta. Tapahtuman kotisivuille pääset täältä.

Lähde: Gamespot.

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän snaketus kuva
snaketus

En paljon odottele innolla awardseja jotka laittaa urheilu- ja kilpa-ajopelit samaan kategoriaan. Kertoo tosi paljon heidän tietotaidosta videopelejä kohtaan. Mario Kart ja NBA simulaatio samassa kategoriassa, ehh what? Sitähän minäkin.

Tarviko se Metal Gearikin taas päälle liimatun moninpelin, jonka serverit sammuu pari vuotta julkaisusta?

Käyttäjän kurrinen123 kuva
kurrinen123

Onkos Metal Gear online, sitten ehkä samanlainen, kuin GTA online.

Käyttäjän Ellipsis kuva
Ellipsis
Lainaus käyttäjältä kurrinen123

Onkos Metal Gear online, sitten ehkä samanlainen, kuin GTA online.

Ei

Käyttäjän onnistunyt kuva
onnistunyt

Eivätkai olleet niin tampioita, että olisivat sisällyttäneet Trophyihin online sellaisia, koska serveritki jo sulkeneet. Sellaista sattuu joskus, mut miten lie Guns of The Patriosin kohdalla?

Käyttäjän Ellipsis kuva
Ellipsis
Lainaus käyttäjältä onnistunyt

Eivätkai olleet niin tampioita, että olisivat sisällyttäneet Trophyihin online sellaisia, koska serveritki jo sulkeneet. Sellaista sattuu joskus, mut miten lie Guns of The Patriosin kohdalla?

MGO suljettiin hiukan ennen kuin MGS4 sai trophyt.