Metal Gear Solid V suuntaa Xbox Onelle (päivitetty) / Uutiset / pelaaja.fi

Metal Gear Solid V suuntaa Xbox Onelle (päivitetty)

10.06.2013 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
17

Vuoden 2013 E3 on startannut Microsoftin lehdistötilaisuudella. Show'n käynnisti Konamin Metal Gear Solid V: The Phantom Pain, jonka varmistettiin saapuvan Xbox 360:n ja PlayStation 3:n ohella Xbox Onelle.

Peliä esiteltiin sekä konkreettista pelikuvaa ja välipätkiä sisältäneellä trailerilla. Siinä Kiefer Sutherlandin ääninäyttelemä Snake nähtiin hiippailemassa kohti vihollistukkohtaa avoimessa aavikkomaisemassa, jossa sekä sää että vuorokaudenaika pystyivät muuttumaan. Soluttautuessaan Snake käytti matkalla hyödykseen niin hevosta, tankkia kuin avolava-auton takaosaakin. Hän myös kykeni matkallaan esimerkiksi riistämään hätätilanteessa vihollisen aseen ja ampumaan tällä sen entisen omistajan.

Traileri vahvisti, että pelissä tullaan törmäämään sekä tuttuihin että uusiin kasvoihin. Videolla välähti niin Otaconin isä, Kaz, Ocelot kuin myös tarkka-ampuja Quiet, lapsisotilas Eli, Code Talker -vanhus sekä Skull Face, joka vaikuttaisi olevan aikoinaan Ground Zeros -materiaalissa nähty palanut hahmo.

Microsoft ei antanut minkäänlaista vihiä siitä, että peli olisi seuraavan sukupolven laitteilla Xbox Onen yksinoikeus. PlayStation 4 -versio on siis myös mahdollinen.

Päivitämme uutiseen videon, mikäli saamme sen käsiimme.

Päivitetty kello 20:18: Video lisätty.

 

 

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Narastel kuva
Narastel

Näytti kyllä ihan järjettömän mahtavalle...jopa Kieferin ääni ei vaivannut niinpaljon. Olisi Kojimalta ja Konamilta kyllä mulkku veto jättää peli pois PS4selta.

Käyttäjän Luffymcankka kuva
Luffymcankka

Todella upealta näyttää.

Käyttäjän Narastel kuva
Narastel

En tiedä onko vain turhaa spekulaatiota, mutta tässäkään trailerissa ei suoraan sanottu, että Big Boss, vaan Snake. Joten onko tämä ns" the real" Big Boss vai klooni.

Käyttäjän Pauli4x4 kuva
Pauli4x4

Koskaan en ole ollut näistä Metal Geareista kiinnostunut, mutta nuo alussa olleet maisemat saivat odottamaan entistä kovemmin Red Dead sarjalle jatkoa! Toivottavasti messuilla tulisi jotain uutisia siltäkin saralta...

Käyttäjän Tunna kuva
Tunna

Kehoni on valmis.

Lainaus käyttäjältä Narastel

En tiedä onko vain turhaa spekulaatiota, mutta tässäkään trailerissa ei suoraan sanottu, että Big Boss, vaan Snake. Joten onko tämä ns" the real" Big Boss vai klooni.

Enpä jaksa uskoa että tuo päähenkilö olisi klooni, mutta 05:06 oli hämmentävä kohta.
Kojiman tuntien jotain suuria yllätyksiä ja käänteitä on luvassa.

Tuota Sutherlandin ääntä en vieläkään voi hyväksyä; Hayterin Snake-äänessä on sielua ja persoonaa, jonka tunnistaa jo pelkästä murahduksesta tai yskäisystä. Tässä tuli vain koko ajan Jack Bauer mieleen.
Damn terrorists!

Niin ja se piti vielä mainita että näyttää hyvältä. Perkeleen hyvältä sanoisin jopa

Käyttäjän zappah kuva
zappah

Ensimmäistä kertaa realisoitui itselleni mitä uudet masiinat saa syljettyä ruudulle! Ihan hiton hienon näköistä sekä graafisesti että pelillisesti! Neljäs MGS on jäänyt välistä mutta tämä on viimeistään tämän videon jälkeen pakko-ostos!

Kai ne aiemmatkin näytetyt nextgen pelit (Killzone, COD, jne..) on hyvältä näyttäneet mutta tässä se vasta oikeasti iski! Ehkä osasyynä sitten lähellä sydäntä olevat hiippailu- sekä avoimen maailman pelit. Eikä tuskin haittaa sekään että RDR tuli alusta mieleen, kuten joku muu jo sanoikin. Siinä vaiheessa kun Rockstar ilmoittaa RDR2:sta niin taitaa pyörtyä nextgen konsolin odottelupäätökset kohdallani, sillä tämä ja uusi RDR riittäisi avaamaan kukkaron nyörejä helposti! Ja eiköhän sieltä muutakin pelattavaa sitten löytyisi ;)

Käyttäjän Osiris kuva
Osiris

Todella tylsä ja mielestäni huono kappale soi tuossa trailerissa.

Käyttäjän PS3Player kuva
PS3Player

Näyttää kyllä erittäin upealta ja odotukset tätä peliä kohtaan nousi melkosesti.

Käyttäjän Almasy kuva
Almasy

Aivan mahtava traileri ja oli mielestäni aika odotettua, että tulevat uuden sukupolven konsoleille.

Käyttäjän Galactus kuva
Galactus

Että näytti hienolta! Tämä tulee ostettua Xbox 360:lle.