Metro-kehittäjät vakuuttavat huolestuneille faneille: kaksi suurta projektia kehitteillä

Metro-pelejä kehittäneen 4A Gamesin seuraava peli panostaa vahvasti virtuaalitodellisuuteen, mutta onpa studiolla vielä valmisteilla jotain hieman muutakin.

15.10.2016 17:15

Metro-pelejä työstänyt 4A Games paljasti hiljattain yhden uusista peleistään, joka ei ollut täysin kuitenkaan muutamien studion fanien mieleen. Paljastettu nimike oli nimittäin virtuaalitodellisuuden ja liikkeentunnistuksen varaan rakennettu ARTIKA.1, mikä sai osan pelaajista huolestumaan, josko 4A:lta ei nähtäisi välttämättä enempää Metro-sarjan kaltaisia kokemuksia.

Studio onkin tällä viikolla päätynyt kotisivuillaan vakuuttelemaan, ettei ”perinteisempiä” pc- ja konsolipelejä odottavilla ole välttämättä syytä huolestua 4A:n viimeisimmästä paljastuksesta. Studiolla kun on tekeillä myös toinenkin mittava pelinimike, jonka vihjataan maittavan juurikin yleisölle, joka ei ole välttämättä vielä täysin lämmennyt virtuaalitodellisuudelle.

ARTIKA.1 on yksi meidän kahdesta parhaillaan kehitteillä olevasta suuresta projektista. Se ei viivytä toista projektiamme, sillä uuden Maltan toimiston myötä olemme paljon suurempi tiimi. On niin itsenäisyytemme kuin luovuutemmekin kannalta parempi, että työstämme useampaa projektia. Emme ole vielä valmiita puhumaan toisesta projektista, mutta uskomme, että pidätte siitä, 4A vakuuttelee.

4A:n mukaan studio halusi lähteä kehittämää ARTIKA.1:stä Oculus-teknologiaa varten, sillä sen kehittäjät ovat erittäin innoissaan varsinkin virtuaalitodellisuuden tarjoamista immersiomahdollisuuksista. Metro-sarja tunnettiin jo aiemmin hyvin paljon immersioon panostaneena pelinä, joten kävi järkeen, että studion yksi seuraavista kokeiluista liittyisi siis juuri virtuaalitodellisuuteen. 

Julkaisunsa ARTIKA.1 on saamassa ensi vuonna.

Lähde: 4A Games

Lisää luettavaa