Microsoft Flight Simulatorin loppuvuodeksi kaavailtu Top Gun -laajennus on viivästynyt.

Uuden Top Gun: Maverick -elokuvan rinnalla julkaistavan laajennuksen siirtymisen taustalla on itse elokuvan viivästyminen. Paramount Pictures kaavaili alun perin tuovansa Top Gun: Maverickin  elokuvateattereihin marraskuussa, mutta päätyi laittamaan loppuvuoden aikataulujaan uusiksi koronaviruksen deltamuunnokseen liittyvien lipunmyyntihuolien vuoksi. Top Gun: Maverickin on nyt määrä saapua teattereihin 27. toukokuuta, 2022, jolloin myös Microsoft Flight Simulatorin laajennuksen on määrä tulla saataville.

Ilmainen Top Gun -laajennus tuo mukanaan Microsoft Flight Simulatoriin F-18 hävittäjän, jonka lisäksi simulentäjät pääsevät kokeilemaan taitojaan esimerkiksi lentotukialukselle laskeutumisessa. Ilmataisteluita ei kuitenkaan ole luvassa, vaan laajennus keskittyy puhtaasti lentokokemukseen.

Lähde: Asobo

Lisää luettavaa