Microsoft julkisti 150 dollarin ”eliittiohjaimen”

Microsoft on tuomassa pelieliitille oman hullun peliohjaimensa.

16.6.2015 05:23

Microsoft on paljastanut uuden ohjaimen Xbox Onelle ja Windowsille. Niin sanotuksi eliittiohjaimeksi kutsuttu kokonaisuus on tarkoitettu astetta vakavampaan pelikäyttöön, mikä näkyykin sen noin 150 dollarin suositushinnassa.

Xbox Onen eliittiohjaimen erikoisuus on sen muokattavuus. Ohjaimessa on mahdollista vaihdella esimerkiksi erilaisten tattien ja ristiohjainten välillä, minkä lisäksi monien ohjaimen osien herkkyyttä voi säädellä. Halutessaan ohjaimen taakse voi myös jopa iskeä levypainikkeet esimerkiksi ajopelejä varten.

Ainakin Amerikassa ohjain on tarkoitus julkaista lokakuussa.

Lisää luettavaa