Microsoft nostaa Xbox Series X/S -pelien hintaa / Uutiset / pelaaja.fi

Microsoft nostaa Xbox Series X/S -pelien hintaa

7.12.2022 // Kirjoittanut: Toimitus
11

Microsoft on paljastanut nostavansa Xbox Series X/S -pelien hintoja Yhdysvalloissa.

Yhtiön mukaan hinnankorotus koskee merkittäviä Xbox Series X/S -julkaisuja ensi vuodesta alkaen. Näin ollen esimerkiksi Forza Motorsportin, Redfallin sekä Starfieldin kerrotaan saapuvan kauppoihin aiempaa korkeammalla hinnalla.

Microsoft kertoo korkeamman hinnan heijastelevan pelien sisältöä, mittakaavaa ja teknistä monimutkaisuutta. Yhtiö kuitenkin korostaa pelien saapuvan heti julkaisupäivänään myös Game Pass -tilauspalveluunsa.

Pelien uudeksi lähtöhinnaksi kerrotaan 69,99 dollaria. Tähän saakka pelejä on myyty 59,99 dollarin hintaan, vaikka osa kolmansien osapuolten julkaisuista onkin tuotu myös Xboxille korkeammalla hinnalla. Myös Sony on siirtynyt korkeampaan hinnoitteluun omien PS5-peliensä kanssa.

Yhtiön mukaan korotus koskee ainakin toistaiseksi vain Yhdysvaltoja. Muutoksella ei siis ole suoraa vaikutusta pelien hinnoitteluun Suomessa.

Lähde: IGN

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Aromit kuva
Aromit

Harvemmin tulee uutena ostettua täysihintaista peliä. Olkoot vaikka 100€ uuden pelin hinta kunhan levyllä saa niin kyllä sen hinta joskus putoaa halvaksi käytettynä

Varmaan myös yritys puskea gamepassia kun day1 tulee mikkisoftan pelit pelipassiin niin saattaa olla monelle kannattavampaa napata passi

Käyttäjän Retro22 kuva
Retro22
Lainaus Aromit

jos nousis 100euroo nii mä piraataisin sit pelejä
pelinen hinnat nousee nii en nää syytä konsoleja ostaa enää

Käyttäjän Haerski kuva
Haerski
Lainaus Aromit

Harvemmin tulee uutena ostettua täysihintaista peliä. Olkoot vaikka 100€ uuden pelin hinta kunhan levyllä saa niin kyllä sen hinta joskus putoaa halvaksi käytettynä

Varmaan myös yritys puskea gamepassia kun day1 tulee mikkisoftan pelit pelipassiin niin saattaa olla monelle kannattavampaa napata passi

Luultavasti Game Pass seuraa aikanaan perässä, mutta eivät halua nyt samaan syssyyn nostaa kaikkia hintoja. Toki varmaan juuri tuo halu puskea Game Passia asiakkaille vaikuttaa siihen, että hintojen nostot aloitetaan juuri perinteisestä pelimyynnistä, joka ehkä haluttaisiin pitkässä juoksussa nitistää kokonaan pois.

Käyttäjän Angel of Death kuva
Angel of Death

PS5 pelien osto on pudonnut aika nollaan, mutta sentään on gamepass. Harmi että Microsoft hyppäsi myös tähän äärimmäisen kuluttajavastaisten kiskurihintojen kelkkaan.

Käyttäjän Augustus kuva
Augustus

Onnea Redfallille. Näyttää jo valmiiksi niin alelaarin kamalta.

Käyttäjän jjl89 kuva
jjl89

Odotettua, mutta silti perseestä. Tosin eipä ole tullut MS pelejä ostettua (Game Passin takia) sitten Gears 4, vaikka Xbox onkin ensisijainen pelilaitteeni.

Käyttäjän Izmou kuva
Izmou

Tosin pelejä on myyty jostain Super Nintendo ajoista asti about tuohon 60 dollarin hintaan, joka olisi yli tuplahinta nykyisellään ottaen huomioon inflaation, vaikka niiden kehityskustannukset ovat vain kasvaneet vuosi vuodelta. Toisaalta nykyään on myös paljon eri monetisaatiotapoja pelin perushinnan lisäksi, esim. dlc:t, mikromaksut, ym.

Käyttäjän Kiki kuva
Kiki
Lainaus Izmou

Tosin pelejä on myyty jostain Super Nintendo ajoista asti about tuohon 60 dollarin hintaan, joka olisi yli tuplahinta nykyisellään ottaen huomioon inflaation, vaikka niiden kehityskustannukset ovat vain kasvaneet vuosi vuodelta. Toisaalta nykyään on myös paljon eri monetisaatiotapoja pelin perushinnan lisäksi, esim. dlc:t, mikromaksut, ym.

Juurikin tämä, oikeastaan jännää ettei kunnon plompsahdusta ole ollut aikaisemmin. En kyllä itse minään maailmanloppuna tuota nousua pidä, toihan on vaan tyyliin yks pitkä ja yks pikkune baarissa ja koko pelikin maksaa toistaiseksi vaan yhden jäätävän darran verran.

Käyttäjän Angel of Death kuva
Angel of Death

Inflaatio tai ei pelit ovat nykyään yksi tuottoisimmista ehkä tuottoisin viihteen ala, joten en tule koskaan ymmärtämään peliyhtiöiden parkua. Kun tienattiin miljoonia oli hinta 60, nyt kun tienataan miljardeja kehityskuluista huolimatta niin parutaan ettei rahat enää riitä.

Perussisältöäkin on nykyään monesti maksumuurin takana, kuten vaikeustasoja ja haarniskoja yms. Hinnalla tuskin myöskään saa parempaa laatua vaan eiköhän Starfield ole jälleen kerran monella tapaa rikki Bethesdan tapaan. Mikromaksutkaan tuskin vähenevät, esimerkiksi voisi ottaa vaikka Gran Turismon ja Sony taitaa myöskin kokeilemaan moninpelimaailman rahan takomista.

Joa kipuraja ylittyi jo 60 euron kohdalla, niin ei omasta mielestäni 70 euroa ole hyvä juttu varsinkaan näillä polttoaineen, sähkön ja ruuan hinnoilla jotka ovat toisin kuin pelit pakollisia elämisen kannalta. Yllätyn suuresti ellei hinnat nouse lisää lähitulevaisuudessa, miljardiyrityksille rahallisen avun tarjoajia ylihintaisten pelien kuluttajana on aivan liikaa. Ei pitäisi tietysti olla yllätys ottaen huomioon kuinka paljon mikromaksuhinkin rahaa poltetaan.

Ei, ei ole maailmanloppu, mutta saattaa olla kohta rakkaan harrastuksen loppu, ainakin hyperkalliiden rikkaiden luksuksen eli AAA-pelien osalta.

Käyttäjän spurgugrammi kuva
spurgugrammi
Lainaus

Inflaatio tai ei pelit ovat nykyään yksi tuottoisimmista ehkä tuottoisin viihteen ala, joten en tule koskaan ymmärtämään peliyhtiöiden parkua. Kun tienattiin miljoonia oli hinta 60, nyt kun tienataan miljardeja kehityskuluista huolimatta niin parutaan ettei rahat enää riitä.

Joo, se on kumma miten aina valitetaan, että kehityskustannukset kasvaa, niin pakko saada peleistä lisää rahaa. Samalla kuitenkin sivutetaan miten pelien myynnit on moninkertaiset ja kuinka yksinpelejäki jo rahastetaan myyntihinnan lisäksi season passeilla, pelin sisäisillä ostoksilla, DLC paketeilla jotka sisältää uudet housut hahmolle, mitkä on jo pelin levylle kehitetty ennen julkasua, yms...