Microsoft on paljastanut nostavansa Xbox Series X/S -pelien hintoja Yhdysvalloissa.

Yhtiön mukaan hinnankorotus koskee merkittäviä Xbox Series X/S -julkaisuja ensi vuodesta alkaen. Näin ollen esimerkiksi Forza Motorsportin, Redfallin sekä Starfieldin kerrotaan saapuvan kauppoihin aiempaa korkeammalla hinnalla.

Microsoft kertoo korkeamman hinnan heijastelevan pelien sisältöä, mittakaavaa ja teknistä monimutkaisuutta. Yhtiö kuitenkin korostaa pelien saapuvan heti julkaisupäivänään myös Game Pass -tilauspalveluunsa.

Pelien uudeksi lähtöhinnaksi kerrotaan 69,99 dollaria. Tähän saakka pelejä on myyty 59,99 dollarin hintaan, vaikka osa kolmansien osapuolten julkaisuista onkin tuotu myös Xboxille korkeammalla hinnalla. Myös Sony on siirtynyt korkeampaan hinnoitteluun omien PS5-peliensä kanssa.

Yhtiön mukaan korotus koskee ainakin toistaiseksi vain Yhdysvaltoja. Muutoksella ei siis ole suoraa vaikutusta pelien hinnoitteluun Suomessa.

Lähde: IGN

Lisää luettavaa