Microsoft ottaa vastuun seuraavan suuren Tomb Raiderin julkaisusta

Microsoft on hoitamassa Rise of the Tomb Raiderin julkaisun täysin Square Enixin puolesta, kun peli astuu kauppoihin ensi vuonna.

9.12.2014 23:29

Microsoft on vahvistanut hoitavansa itse Crystal Dynamicsin uuden Rise of the Tomb Raider -pelin julkaisun, kun peli vihdoin ensi vuoden lopulla valmistuu. Asiasta on kertonut ohjelmistojätillä Xbox-markkinointia hoitava Aaron Greenberg.

Tomb Raider on nykyisin Square Enixin omistama sarja ja kyseinen yhtiö vastasikin itse esimerkiksi juuri edellisen sarjan osan tuomisesta markkinoille. Pelisivusto Eurogamerin Square Enixilta saamien tietojen mukaan Microsoft on ollut kuitenkin nyt erittäin aktiivisesti mukana juuri Rise of the Tomb Raiderin tukemisessa tarjoamalla apua niin pelin kehityksen, markkinoinnin kuin jakelunkin suhteen.

Rise of the Tomb Raider on saapumassa ensi vuonna niin Xbox 360:lle kuin myös Xbox Onellekin. Tiedossa ei ole, onko Square Enixilla aikeita tuoda peliä myöhemmin PlayStationeille ja pc:lle. Xbox-pomo Phil Spencer vahvisti aiemmin loppukesästä, että Rise of the Tomb Raideria ei ole lukittu ikuisesti Xboxille, mutta hän ei ole kuitenkaan suostunut kertomaan, kauan Square Enixin ja Microsoftin yksinoikeussopimus on kestämässä.

Microsoft hoiti viime vuonna myös Dead Rising 3:n Xbox One -julkaisun Capcomin puolesta, kunnes Capcom itse toi lopulta pelin myös pc:lle. Tällä hetkellä Capcom tekee läheistä yhteistyötä Sonyn kanssa tuottamalla Street Fighter V:tä samanaikaisesti PlayStation 4:lle ja pc:lle.

Lähde: Eurogamer, Aaron Greenberg (Twitter)

Lisää luettavaa