Microsoft suunnittelee mainosten tuomista Xboxin ilmaispeleihin

Microsoftin kerrotaan kaavailevan uusien tulovirtojen avaamista kehittäjille.

17.4.2022 11:10

Microsoft kaavailee mainostilan tarjoamista Xboxin ilmaiseksi pelattavissa peleissä, Business Insider -julkaisu kertoo.

Business Insiderin tietojen mukaan Microsoft suunnittelee mainospaikkojen tuomista esimerkiksi ajopelien digitaalisiin mainostauluihin. Ohjelman pyrkimyksenä kerrotaan olevan ilmaiseksi pelattavia pelejä kehittävien studioiden tulovirtojen kasvattaminen, eikä Microsoft suunnittele ottavansa itse osuutta mainosmyynneistä. Mainosmyynneistä saatavat tulot jaettaisiin kehittäjän ja mainosteknologiaa tuottavan yhtiön kanssa.

Microsoft ei kommentoinut väitteitä Business Insiderille, vaan totesi etsivänsä jatkuvasti keinoja pelaajien ja kehittäjien kokemuksen parantamiseksi. Julkaisun tietojen mukaan ohjelma olisi kuitenkin määrä käynnistää jo vuoden kolmannen neljänneksen aikana, joten mainoksia saatetaan nähdä ilmaiseksi pelattavissa Xbox-peleissä jo tämän vuoden puolella.

Lähde: Business Insider

Lisää luettavaa