Microsoft on turvautunut voimakeinoihin pitääkseen Halo Onlinen Venäjällä.

Vain itänaapurissa näillä näkymin julkaistava ilmainen Halo Online soveltaa Halo 3:n pelimoottoria verkkopelailuun. Peliä pääsee teoriassa beetatestaamaan vain Venäjän rajojen sisäpuolella, mutta internetin syövereistä voi löytää jo ElDorito-nimellä kulkevan työkalusetin, jonka avulla pelin salat aukeavat myös ulkomaalaisille.

Halo Onlinen julkaissut Microsoft on kuitenkin reagoinut pelaajien uteliaisuuteen ikävästi: ElDorito on poistettu muun muassa GitHub-sivustolta tekijänoikeusseikkojen nojalla, mikä on yllättänyt sekä pelaajat että projektista vastanneet modaajat.

ElDorito-tiimiin kuuluva, vain nimimerkillään tunnettu Neoshadow24 ymmärtää pelintekijöiden huolen tekijänoikeuksista, mutta ei hyväksy sitä Halo Onlinen kontekstissa.

– Olisi aivan eri asia, jos olisimme muuttaneet maksullisen pelin maksuttomaksi. Mielestäni muutoin pelaajien ulottumattomissa olevan ilmaispelin jakaminen on kuitenkin jalo teko, Neoshadow24 selitti TorrentFreak-sivustolle.

ElDoriton kehitystä ja levitystä aiotaan Neoshadow24:n mukaan jatkaa Microsoftin toimista huolimatta, ja tiimi pyrkii pitämään jatkuvasti vähintään yhden toimivan kopion työkaluista verkossa.

Microsoft itse ei ole ottanut suoraan yhteyttä ElDoriton tekijöihin.

Lähde: TorrentFreak, Polygon

Lisää luettavaa