Microsoft uskoo Tomb Raiderin pärjäävän Falloutia vastaan julkaisupäiväkisassa

Rise of the Tomb Raiderin julkaisupäivä osuu epämukavan lähelle Fallout 4:ää, mutta Microsoftia ei huoleta.

28.10.2015 10:52

Rise of the Tomb Raiderin julkaisu osuu epämukavan lähelle odotettua Fallout 4:ää, mutta Microsoftia ei hikoiluta.

Peli julkaistaan Euroopassa kolme päivää Falloutin jälkeen, mutta Yhdysvalloissa teoksien julkaisupäivät osuvat samalle tiistaille 10. marraskuuta. Kinda Funny Games -videokanavalla vastikään vieraillut Xbox-markkinointipäällikkö Aaron Greenberg kertoi haastattelussa uskovansa uuden Tomb Raiderin potentiaaliin varteenotettavan vastuksenkin rinnalla. Greenbergin mukaan Microsoft panostaa pelien laadun takaamiseen ennen kaikkea, eikä suostu hoputtamaan studioitaan otollisemman julkaisuajankohdan lukkoon lyömiseksi.

– Tomb Raiderin kohdalla haastavinta on se, että viikkoa myöhemmin joudut Battlefrontia vastaan, viikkoa aiemmin Black Ops III:a, ja kahta viikkoa aiemmin vastassa on Halo 5, Greenberg kertaili loppuvuoden julkaisuaikatauluja.

Greenbergin mukaan peliä ei voi myöhästyttää liikaa pelaajien rajallisten budjettien vuoksi, joten Microsoft valitsi kalenterista mielestään pienimmän pahan. Microsoft ei vaikuta pitävän Falloutia Tomb Raiderin suoranaisena kilpailijana, ja yhtiö uskookin niiden kohdeyleisöjen eroavan toisistaan jonkin verran.

– Toivomme, että molempia ostetaan. Meidän on pakko vain pysytellä julkaisupäivässämme ja uskoa pelin pärjäävän. Se on fantastinen teos, Greenberg hehkutti.

Rise of the Tomb Raider ilmestyy Xbox Onelle 13. marraskuuta. Pc-pelaajat pääsevät omaan versioonsa käsiksi ensi vuoden alkupuolella, mutta PlayStation 4 -julkaisu siintää vasta vuoden päässä.

Lähde: Kinda Funny Gamescast, IGN, VG247

Lisää luettavaa