Microsoft vahvistaa: Xbox Onen nettivaatimukset ja käytettyjen pelien rajoitukset romukoppaan!

Microsoft on uusinut Xbox Onea koskevan nettivaatimuspolitiikkansa ja näin samalla muovannut käytäntöjään käytettyjen pelien suhteen.

22.6.2013 14:08

Xbox One ei olekaan hyödyntämässä niitä käyttöoikeuksen hallintaan liittyviä keinoja, joista Microsoft ilmoitti vasta vain pari viikkoa sitten. Yhtiö on vahvistanut, että se on kääntänyt kelkkansa hyvin vahvasti itse asiassa tyystin toiseen suuntaan.

Uusien tietojen mukaan Xbox One on pakko kytkeä sen elinaikana nettiin vain sen kerran, kun koneen käynnistää ensimmäistä kertaa. Tämän jälkeen niin levypohjaisia kuin ladattujakin pelejään on mahdollista pelata ilman nettiä vaikkapa ikuisesti, kunhan käytössä ei ole esimerkiksi nettipeliin nojaavaa tuotosta.

Ratkaisun myötä koneeseen ei näin ollen tarvitsekaan muodostaa nettiyhteyttä edes esimerkiksi 24 tunnin välein.

Käytettyjen pelien osalta Microsoft jatkaa Xbox 360:n viitoittamalla tiellä. Levypohjaisia pelejään voi niin myydä, lainata kuin vaikkapa antaa ja vuokrata eteenpäin vanhaan tuttuun tapaan.

Aluelukitus loistaa myös poissaolollaan.

Muutosten myötä pelejä ei voi kuitenkaan jakaa Xbox Onella netin välityksellä niin kuin Microsoft ilmoitti pari viikkoa sitten. Tämä tarkoittaa, että vaikka levynsä voikin antaa ilman rajoituksia eteenpäin, ei ladattuja pelejään voi esimerkiksi antaa tai muulla tapaa jakaa kaverilleen.

Levypohjaisen pelin pelaaminen vaatii myös, että levy on aina pelatessa koneen sisällä.

Tieto uudesta lähestymistavasta tuli ensialkuun julki Giant Bombin ja WhatHiFin raportoitua asiasta omien lähteidensä perusteella. Microsoft ehti vahvistaa asian vasta hieman myöhemmin Xbox Wire -sivuillaan, jotka ruuhkautuivat kovasti jo ennen tiedon ilmaantumista.

Xbox One julkaistaan Suomessa tulevan marraskuun aikana. Hintaa sille kertyy täällä arviolta noin 529 euroa.

Lähde: Xbox Wire

Lisää luettavaa