Ilmaisena päivityksenä kesällä julkaistava Windows 10 on tarjolla myös piraatti-Windowsien käyttäjille, Microsoft kertoo.

Windows 7-, Windows 8.1 ja Windows Phone 8.1 -käyttöjärjestelmien käyttäjät voivat päivittää Windows 10:een ilman veloitusta vuoden ajan käyttöjärjestelmän julkaisusta. Microsoftin mukaan päivitys ei edellytä edes laillista kopiota Windowsista, kunhan laite täyttää tekniset edellytykset.

– Kuka hyvänsä soveltuvan laitteen omistaja voi päivittää Windows 10:een, mukaan lukien Windowsin piraattikopioiden käyttäjät, Microsoftin edustaja kertoi Eurogamer-julkaisulle.

– Uskomme asiakkaiden ymmärtävän asianmukaisen Windows-lisenssin arvon ajan mittaan, ja teemme laillisiin kopioihin siirtymisestä heille helppoa.

Microsoftin suunnitelmissa on tuoda Windows- ja Xbox-alustoja lähemmäs toisiaan uuden käyttöjärjestelmän myötä. Yhtiö paljasti aikaisemmin tänä vuonna, että pelaajat voivat mm. virtauttaa Xbox One -pelejään lähiverkossa Windows 10 -laitteille, jonka lisäksi laitteille julkaistaan myös yhtenäinen Xbox-sovellus.

Lähde: Eurogamer

Lisää luettavaa