Microsoftilla rakenneuudistuksia – Windows-pomo Xboxin laitekehityksen johtoon

Microsoftin Windows-osastoa pyöritellyt Julie Larson-Green loikkaa uudeksi Xboxin laitekehityspomoksi saaden samalla vastuulleen myös yhtiön muidenkin laitteiden ja viihdetuotteiden valvonnan.

11.7.2013 21:20

Ohjelmistojätti Microsoft valmistautuu käymään läpi mittavia rakenneuudistuksia. Pyrkimyksenään tehostaa toimintaansa Microsoft on järjestämässä uuteen uskoon eri osastonsa ja niiden vastuualueet, millä on vaikutusta myös yhtiön tapaan käsitellä Xboxiin liittyvää liiketoimintaa.

Jatkossa Xboxin varsinaisen laitepuolen kehityksestä on vastaamassa tyystin uusi osasto, joka on samalla vastuussa myös Microsoftin muunkin laitepuolen kehityksestä. Osaston ottaa haltuunsa aikaisemmin Microsoftin Windows-puolta johtanut Julie Larson-Green, joka uuden työnsä myötä saa kontolleen myös kaikki varsinaiset Microsoftin viihdetuotteet, kuten pelit, musiikin ja videot.

Xboxien varsinaiset käyttöjärjestelmät näyttäisivät puolestaan putoavan Windows Phone -pomona toimineen Terry Myersonin johtaman toisen tuoreen kehitysosaston harteille. Kaikkiaan kyseinen kokonaisuus vastaa jatkossa niin konsolien, mobiililaitteiden kuin myös pc-puolen käyttöjärjestelmien kehityksestä sekä pilvipalvelujen parissa työskentelystä.

Microsoftin Xbox-bisnes koki heinäkuun alussa mielenkiintoisen käänteen sen silloisen Xbox-osaston pomona toimineen Don Mattrickin lähdettyä yhtiöstä. Mies siirtyi tällä viikolla sosiaalisista peleistä tunnetun Zyngan toimitusjohtajaksi.

Lähde: Microsoft, Polygon

Lisää luettavaa