Microsoftilta kilpailija Applen iPadille

The Wrap uutisoi Microsoftin liittyvän tablettikilpaan ja tuovan markkinoille oman näkemyksensä iPadin tappajasta.

15.6.2012 08:55

Microsoft on aikeissa paljastaa oman näkemyksensä taulutietokoneesta ensi maanantaina Los Angelesissa pidettävässä tapahtumassa, raportoi The Wrap.

Vaikka tapahtumaa ei ole edes virallisesti julkistettu, tullaan siellä esittelemään raportin mukaan jotain uutta ja merkittävää.

Samainen lähde kertoo saaneensa sisäpiirin tietoja julkistuksen luonteesta: Microsoft tuo markkinoille oman tablettitietokoneensa, jonka käyttöjärjestelmänä toimii tulevan Windows 8:n RT-versio, joka tukee vain Windows Storesta saatavia sovelluksia.

Julkistus olisi pelaajienkin näkökulmasta ajankohtainen, sillä viime viikolla päättyneillä E3-messuilla Microsoft esitteli nimenomaan mobiililaitteet pelaamiseen ja viihdekäyttöön yhdistävän Smart Glass -sovellusympäristön.

Uusi tabletti Xbox 360 -valmistajan tuella toisi nykyisen Microsoft kotikonsolin Nintendo Wii U:n rinnalle, jonka ohjaimesta löytyy tablettimainen kosketusnäyttö.

(Kuva ei liity julkistukseen)

Lähteet: Eurogamer, The Wrap

Lisää luettavaa